Husin näytteenotossa on löytynyt koko tällä viikolla vain yksi uusi koronavirustartunta, sairaanhoitopiiri tiedottaa. Viime viikolla positiivisia oli 6 755 tutkitusta näytteestä 32 eli 0,5 prosenttia.
Risteilylaivoilla tapahtuneiden altistusten jälkeen ei toistaiseksi ole löytynyt uusia koronavirustartuntoja, kertoi infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen keskiviikkona puhelimitse.
– Tartuntojen määrä näyttää siis koko ajan laskevan, mikä on erittäin myönteistä, Järvinen sanoo Husin tämänpäiväisessä tiedotteessa.
Vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä, Järvinen korostaa, että koronavirusta on edelleen liikkeellä. Niinpä hyvin toimineita varotoimia kannattaa yhä jatkaa. Tämä tarkoittaa, että sairaana ei pidä lähteä liikkeelle eikä matkustaa. Myös kädet on syytä pestä usein ja pitää turvavälejä muihin ihmisiin.
– Hengitystieinfektion oireissa tulee edelleen hakeutua koronavirustestiin, jotta mahdolliset tartuntaketjut saadaan alkuvaiheessa katkaistua. Sairastunut saa samalla tiedon, ettei ole tartuttanut koronavirusta lähipiiriinsä, Järvinen neuvoo tiedotteessa.
Lue lisää: Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
Sairaalassa on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä viisi potilasta. Heistä kolme on tehohoidossa.
Joitakin koronavirusinfektion aiemmin sairastaneita potilaita on sairaalahoidossa muista syistä.
Nyt julkaistut tiedot poikkeavat jonkin verran aikaisemmista, sillä aiemmin raportoiduissa tilastoluvuissa on ollut mukana tuoretta koronavirusinfektiota sairastavien lisäksi jo infektiosta toipuneita potilaita. Aiempien lukujen epätarkkuus johtuu Husin mukaan siitä, että tiedot koronapotilaiden määristä poimitaan Husissa automaattisesti tietojärjestelmistä koronainfektion diagnoosin perusteella.