Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan

Koronavirus piirsi Suomen talouskasvukäyrään ennennäkemättömän kolon. Hypoteekkiyhdistys

Minna Harmaala

Koronakevät veti Suomen talouskasvun historiansa syvimpään sukellukseen, tiedottaa Hypoteekkiyhdistys. Hypo kuvaa, että taloudelle korona-aika oli "kuin viipyilevä sunnuntai". Ihmiset kuluttivat lähinnä vähittäiskaupoissa ja nettipalveluissa".

Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että Suomen bruttokansantuote (BKT) laskee tänä vuonna 7 prosenttia.

Kurjuus ei kuitenkaan näyttäisi kestävän kauan, vaan sulkutoimien jälkeen taloudellinen toimeliaisuus noussee nopeasti ja Hypo ennustaa ensi vuodelle 4 prosentin talouskasvua. Kasvun ratkaisee se, milloin tauti saadaan taltutettua rokotteella tai muilla keinoin.

– Uhat liittyvät luonnollisesti koronan kehittymiseen. Laajat lomautukset voivat vaihtua massatyöttömyydeksi pienestäkin iskusta. Pitkäaikaisempi varjo näkyy tulevassa tuottavuudessa, koska korona-aikana ei ole investoitu, etätyöt vähentävät innovointia ja pelot rajoittavat ainakin matkailua ja suurtapahtumia. Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo tiedotteessa.

Korona-ajan yllätys on ollut se, että monet ovat vahingossa tulleet sekä vauraammiksi että terveemmiksi, Hypo arvioi. Jos työpaikka on säilynyt, tulot ovat pysyneet ennallaan, mutta rahaa on säästynyt. Myös eläkkeet ovat pysyneet samoina.

– Koronan aikana kuluttaminen palveluihin ja ulkomaanmatkoihin on ollut mahdotonta. Peloista huolimatta alkoholin kulutus laski jopa 15 prosenttia, mikä vähentää alkoholihaittoja. Varallisuuden kasvu näkyy tilastoissa talletuksien nousuna. Pian kotitalouksilla on yli 100 miljardia euroa talletustileillä säästöjä, Brotherus sanoo tiedotteessa.

Suomalaisista saattaa poikkeustilanteen jälkeen tulla ruotsalaisempia.

Pääekonomisti Juhana Brotherus, Hypoteekkiyhdistys

Toisaalta velatkin ovat kasvaneet. Monet velalliset tarttuivat pankkien lyhennysvapaisiin, kun taloushuolet heräsivät.

– Voikin olla, että kriisin jälkeen asuntolainaa uskalletaan ottaa aiempaa enemmän. Ajatus kulkee niin, että kriisin sattuessa pankki joustaa lyhennyksissä. Vuokra sen sijaan ei jousta senttiäkään. Suomalaisista saattaa poikkeustilanteen jälkeen tulla ruotsalaisempia ja velan kanssa uskalletaan elää. Kohtuus kuitenkin kaikessa, Brotherus linjaa tiedotteessa.

Velalliselle hyvä uutinen on sekin, että korkojen nousua ei enää edes odoteta. Sijoittajat odottavat euriborien jäävän nollan tuntumaan vuosikymmeniksi. Velallisen kannalta merkittävää onkin Hypon mukaan nyt se, miten Suomen luottoluokitus kehittyy. Suomen valtion luottoluokituksen heikentyminen näkyisi sekä valtion korkomenojen kasvuna että uusien asuntolainojen marginaalien nousuna.

Hypoteekkiyhdistys sai kesäkuussa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululta vuoden 2019 tarkimman talousennustajan palkinnon. Kristallipallo tuli Hypolle tasaisella suorituksella. Hypo myös ennusti viime vuoden talouskasvun pilkulleen kohdalleen.

– Tässä ennustekilpailussa tärkeää on tasaisuus. Hypolla oli eniten ykkössijoja ja keskimäärin tarkin ennuste vaihtotaseessa ja yksityisessä kulutuksessa. Hypo voittikin reippaalla piste-erolla, kertoo Hypon tiedotteessa professori Kari Heimonen kilpailun järjestäjistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  2. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  3. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  4. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  5. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  6. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  7. T24: Tallinna isännöi Tall Ships Race -purjelaivatapahtumaa kesällä 2021 – Myös Turku on yksi tapahtuman isännistä
  8. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  9. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  10. Tuoreen metroaseman halkeillut lattia uusittiin – liikenne avataan matkustajille torstaina
  11. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  12. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  13. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  3. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  4. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  5. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  6. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  7. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  8. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  9. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  10. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi
  11. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  12. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  13. Helsinkiin avataan ensi kesänä uusi kiinnostava ulkoilualue – "Sisäänkäynnistä tulee hieno"
  14. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  15. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.