Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle

Kesäiset grilliherkut maistuisivat myös koiralle, mutta esimerkiksi maissintähkien kanssa kannattaa pysyä tiukkana. Marko Happo/Arkisto

Minna Harmaala

Koirat kannattaa pitää loitolla monista ihmisten grilliherkuista ja niiden jämistä, muuten seurauksena voi olla jopa leikkaus.

Väärille apajille päässeet koirat ovat eläinsairaalassa kesäisin tavallinen näky. Espoon eläinsairaalan teho-osaston eläinlääkäri ja klinikan johtaja Tiina Wright kertoo, että koirien sisuksista on jouduttu tonkimaan erityisesti maissintähkiä.

– Kyllä niitä on tämän kesän aikana aika paljon ollut. Maissintähkähän on herkullisen makuinen ja koira nappaa sen mielellään. Se on helppo nielaista, mutta se sulaa hirveän huonosti koiran mahalaukussa, koska se on niin puista kuitua.

Maissintähkä aiheuttaa Wrightin mukaan helposti ongelmia jo mahalaukussa. Se voi tukkia mahalaukun suun, jonka kautta mahalaukku tyhjenee ohutsuoleen. Varsinkin ison koiran mahalaukusta tähkä voi myös luiskahtaa ohutsuoleen, jolloin suoli menee helposti tukkoon ja koira päätyy leikkauspöydälle.

Wright kertoo, että jos koiran vie nopeasti eläinlääkäriin, maissintähkän voi saada myös vedettyä tähystyksessä mahalaukusta ruokatorven kautta ulos. Eläinsairaaloiden päivystyksissä ei kuitenkaan välttämättä aina ole paikalla tähystyslaitteita ja tähystyksen osaajia.

Maissintähkät joudutaankin Wrightin mukaan usein poistamaan leikkauksella.

Ne pitäisi saada mahalaukusta pois aika nopeasti.

Klinikan johtaja Tiina Wright, Espoon eläinklinikka

Toinen varsin yleinen vaara koiralle ovat grillitikut ja -vartaat. Tiina Wrightin mukaan eläinsairaalaan tuodaan aika ajoin koiria, jotka ovat hotkaisseet kokonaisen tikun.

– Ne ovat siitä ikäviä, että ne pitäisi saada mahalaukusta pois aika nopeasti.

Tikut ovat varsin teräviä ja voivat puhkaista mahalaukun. Jos mahalaukku puhkeaa, koiralle tulee herkästi vatsakalvontulehdus.

Grillitikkujen kanssa vaihtoehdot ovat samat kuin maissintähkänkin eli niitä voidaan yrittää saada pois tähystämällä, mutta leikkauspöydällekin voi joutua.

Ongelmiin joutuneet koirat ovat joskus ahmaisseet grillitikun lihoineen, mutta pelkkä tikkukin kelpaa monelle.

– Usein tilanteet ovat sellaisia, että tikut on nostettu jo pöytään ja haetaan vielä jotain, mutta kappas vaan, siellä onkin ensimmäinen ruokailija jo ennen kuin muut ehtivät paikalle. Tai sitten koira voi varastaa niitä roskiksesta. Nehän ovat hirveän hyvänhajuisia eikä koira ymmärrä, että siinä on vain tikku.

Myös maissintähkiä päätyy koirien sisuksiin usein roskisryöstöissä.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola kehottaa tiedotteessaan piilottamaan koirilta tikkujen ja maissintähkien lisäksi myös alumiinifoliot, jotka tuoksuvat herkkujen jäljiltä yhtä hyvältä.

Jos koira on syönyt vierasesineen kuten grillitikun tai maissintähkän, on LähiTapiolan mukaan aina hyvä olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Koiralle haitallisia ruoantähteitä ovat Tiina Wrightin mukaan myös grillatut luut. Grillin kuumuudessa luu heikkenee ja voi purressa hajota pirstaleiseksi.

– Kananluut nyt ovat muutenkin sellaisia, ettei niitä missään nimessä suositella koiralle. Ne hajoavat purressa pirstaleisiksi, teräviksi osiksi, jotka voivat aiheuttaa oireita suolistossa. Ne voivat ihan puhkaista suolen tai mahalaukun. Monet muutkin luut ovat varsinkin grillauksen niin heikkoja, että koira saattaa puraisemalla saada niistä teräviä.

LähiTapiola varoittaa antamasta koiralle myöskään isoja kalanruotoja.

Jos koira on syönyt teräviä luita, sille voi LähiTapiolan mukaan antaa ensiapuna syötäväksi tankoparsaa purkista. Parsan kuidut voivat kietoutua terävän esineen ympärille ja näin auttaa sitä tulemaan ulos. Myös pieni annos parafiiniöljyä voi liukastaa esineen matkaa.

Luiden lisäksi myös itse liha voi aiheuttaa koiralle harmillisia oireita, sillä kovin vahvat mausteet voivat saada koiran mahan sekaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  2. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  3. Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia
  4. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  5. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. T24: Keskiaikainen Tallinna oli värikäs kaupunki – Todisteita siitä löydettiin Olevisten kirkon kunnostustöissä
  8. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  9. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  10. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  11. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  12. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Uusi leikkipuistorakennus Trumpettipuistoon
  15. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  5. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  9. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  10. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  11. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  12. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  15. Suojaavat raiskaajia, hakkaavat ei-muslimeita ja hurraavat terrori-iskuille – Yle: Radikaali islam pesiytyi Suomen vankiloihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.