Helsinki aikoo lomakauden jälkeen aloittaa tarkemman keskustelun leikkipuistojen kahluualtaiden tulevaisuudesta. Tiimipäällikkö Katriina Arrakoski kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että palveluverkon laajuutta saatetaan joutua tarkastelemaan, jos asetukset hygieenisyydestä tiukentuu.
– Kun ollaan uimaveden kanssa tekemisissä, puhdistusjärjestelmät voivat lisätä kustannuksia. Joudumme ehkä sen vuoksi tarkastelemaan, onko kaikissa leikkipuistoissa välttämätöntä olla juuri se kahluuallasmalli, vai voiko sen vaihtaa muunlaiseksi vesileikiksi, hän sanoo.
Helsinki tarkastelee aika ajoin palveluverkon tilannetta pitkän aikavälin suunnittelun ja investointien tueksi. Nyt kahluualtaat ovat tulleet selvitystyön osalta ajankohtaiseksi.
Lapsiperheet Helsingissä ovat jo useamman sukupolven ajan, ainakin 50-luvulta lähtien saaneet nauttia ja viilentyä kahluualtaiden äärellä siellä, missä rantaviivaa ei ole lähettyvillä.
Kahluualtaita on tällä hetkellä Helsingissä noin 50, leikkipuistojen lukumäärän ollessa 65. Lähtökohtaisesti Helsinki haluaa säilyttää leikkipuistojen kahluualtaat, ja ne ovat monille helsinkiläisille tärkeitä ja rakkaita.
– Tiedämme, että kahluualtaat ovat hyvin suosittu osa leikkipuistopalvelua. Ne ovat etenkin kuumina kesäpäivinä ihana paikka olla, Arrakoski toteaa.
Kesäkuussa kavuttiin jopa 30 asteeseen, mutta tänä vuonna kahluualtaat päätettiin pitää kiinni koko kesän koronan vuoksi.
Pohjois-Haagan leikkipuisto, nykyiseltä nimeltään Leikkipuisto Ida, oli vuonna 1965 huomattavan erinäköinen, ja kahluualtaita näkyy kuvassa jopa kaksi. Bonin Volker von / Helsingin kaupunginmuseo
Helsingillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon vettä menee ja kuinka paljon kahluualtaiden ylläpito maksaa. Kalliita ne Arrakosken mukaan kuitenkin ovat. Altaiden vesi on puhdasta vesijohtovettä.
– Niissä on ihmeellisiä putkivuotoja. Vettä myös kuluu paljon. Vedet vaihdetaan kaksi kertaa viikossa tai useammin, jos on tehty ilkivaltaa tai muuta, Arrakoski sanoo.
Perjantaisin altaista tyhjennetään vedet ja maanantaina taas täytetään. Toinen vedenvaihto tehdään yleensä keskiviikkona. Altaat ovat ympäri vuorokauden käytettävissä.
– Voi olla näitä, jotka käyvät yöllä peseytymässä näissä altaissa. Kun niitä ei valvota, ne ovat vapaata riistaa kaikille. Lapset saattavat myös pissata niihin, jonka vuosi vesi joudutaan vaihtamaan useammin, Arrakoski sanoo.
Kaupungilla ei ole toistaiseksi yleistä linjaa, mitä kahluualtaille tehdään leikkipuistojen peruskorjausten yhteydessä, vaan kaikki katsotaan tapauskohtaisesti. Pääsääntöisesti viime aikojen pihojen peruskorjausten yhteydessä kahluualtaat on kunnostettu, muun muassa Mustakivessä, Filpuksessa, Lehdokissa ja Isonnevassa.
Parhaillaan leikkipuisto Lohikäärmeen pihaa peruskorjataan ja samalla kunnostetaan kahluuallas. Myös Helsingin vanhin kahluuallas leikkipuisto Brahessa peruskorjataan. Leikkipuisto Traktorin piharemontissa tehdään uusi kahluuallas pihan toiseen laitaan.
Esimerkiksi Leikkipuisto Idan, entisen Pohjois-Haagan leikkipuiston kaikki kolme allasta on puiston peruskorjauksen jälkeen muussa kuin vesikäytössä.