Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinteistöbisnekseen väsynyt Kaisa Liski avaa ravintolan – 45 minuutin päässä Helsingistä

Yritykset: ”Ennen kaikkea rakastan ruoanlaittoa”, sanoo kiinteistöalasta luopunut Liski.

Kiinteistövälittäjänä tutuksi tullut Kaisa Liski perustaa Riihimäelle lounasravintolan.

Hausjärvellä asuva Liski paljasti asian Facebookissa, ja siitä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

– Ruoanlaitto on minulle nykyisin niin iso rakkaus. Olen aina arvostanut ruokaa, pidän sitä suuressa arvossa. Mutta ennen kaikkea rakastan ruoanlaittoa, Liski kuvaili Aamupostille tiistai-iltana.

Kaisa Liskin ja Mari Herstin yhteinen Kahvila-ravintola Kaisa aukeaa elokuussa osoitteeseen Yritystie 1. Esimerkiksi Helsingin keskustasta matkaa sinne on noin 45 minuuttia.

– Elokuussa ravintolaan tulee 85 paikkaa, mutta sinne mahtuu 140. Aloitamme rauhallisesti; olen ollut pitkään sairaslomalla, enkä ole varma, miten jaksan, Liski kertoi.

– Sinne tulee pieni työtila, pari läppäripaikkaa ja pieni sohvaryhmä. Varsinkin reppureille varmaan kiva.

Kolme ihmistä työllistävään lounasravintolaan tulee buffetpöytä ja viikkotason a la carte -lista.

Sieltä saa annoksia myös mukaan ja tilauksesta aukioloaikojen ulkopuolelta.

Kaisa Liskin tapaa ravintolan keittiöstä ja salista.

Ruokalistaa rakennetaan nyt lähiruokapainotteiseksi.

– Olen tehnyt jo Lopelta vuohenlihan toimitussopimuksen ja perunan toimitussopimuksen. Ja meille tulee Valion maitotuotteet, Liski listaa.

Häntä ei enää nähdä kiinteistöbisneksessä.

–  Konkurssin jälkeen ei tullut edes mieleen, että palaisin, Liski vakuutti puhelimessa.

– Olen saanut semmoisen määrän työtarjouksia kiinteistönvälitysalalta, mutta ei enää, never ever!

Kaisa Liski on ollut lähivuosina myrskyn silmässä talousvaikeuksien takia.

Ravintolabisnekseen hän rohkaistui, koska alkutunnustelut paljastivat asiakkaiden innostuksen.

Liskin ravintolasta kertoi ensin Aamuposti.