Kesä, lämmin ilma ja koronaviruksen jälkeen vapautunut matkustaminen lisäävät asuntomurtojen määrää, tiedottaa Poliisihallitus. Asuntomurtoja koskevat tilastot osoittavat, että asuntomurtojen määrä on kääntynyt koronavirusrajoitusten jälkeen kasvuun. Määrään vaikuttavat myös lämpimät kelit ja ihmisten oma toiminta, joka mahdollistaa asuntoihin tunkeutumisen muun muassa avonaiseksi jätettyjen ikkunoiden ja tuuletusikkunoiden kautta.
– Takapihan grillihetken aikana asunnon lukitsemattoman etuoven kautta on voitu piipahtaa pikaisesti sisällä anastamassa esillä ollutta omaisuutta, esimerkiksi lompakot, kertoo poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta.
Asunto tulee pitää suojattuna sekä kotona oltaessa että lomareissun aikana. Suuri osa asuntoihin tunkeutumisista tapahtuu ihan keskellä päivää, vaikka asukkaiden kauppareissun aikana. Murtajat aktivoituvat etenkin lomien aikana, kerrotaan tiedotteessa. Rikollisten kulkijoiden huomio kiinnittyy koteihin, joissa postilaatikko pursuaa postista tai nurmikko rehottaa leikkaamattomana. Sosiaalisessa mediassa julkaistut lomakuvat saattavat tavoittaa myös sellaisia henkilöitä, jotka kiinnostuvat selvittämään kotiosoitteesi.
– Rikolliset tarkkailevat toimintaympäristöään ja tekevät havaintoja myös asunnosta poistumisesta. He toteuttavat tekonsa siellä, missä kiinnijäämisen riski on luonnostaan pieni eli suojaisissa paikoissa, poliisitarkastaja Aho selvittää tiedotteessa.
– Poliisi saa aika-ajoin havaintotietoja siitä, että ovikello oli soinut ja ovella olleet henkilöt olivat vaikuttaneet yllättyneiltä. He kysyvät tai kauppaavat jotain, vaikka ovat ilman kantamuksia, Aho jatkaa.
Puolivuotistilastojen perusteella asuntomurrot ovat valtakunnallisesti vähentyneet ensimmäisen puolen vuoden aikana noin 7 prosenttia, eli 62 poliisille ilmoitetun asuntomurron verran. Tähän on erityisesti vaikuttanut se, että rajat ylittävät rikolliset olivat samalla tavoin matkustusrajoitteiden kohteena kuin muutkin ihmiset.