Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi puuttuu nyt myös tuulilaseihin kiinnitettyihin härpäkkeisiin – raskaan liikenteen tehovalvonta alkoi tänään

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa 20.–26. heinäkuuta, tiedottaa Poliisihallitus. Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset sekä Rajavartiolaitos. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (Roadpol) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Tällä kertaa tavoitteena on noin 1 600–1 800 ajoneuvon tarkastaminen. Valvontajakson yhtenä erityisteemana on ammattikuljettajille ajon aikana tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden valvonta.

– Valvonnassa puututaan muun muassa kuljettajien puhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käyttöön ajon aikana. Lisäksi kuljettajan näkemäkatveisiin eli näkökentän esteisiin, kuten kojelaudan päälle rakennettuihin ja asennettuihin tasoihin tai tuulilasin kiinnitettyihin koriste-esineisiin tullaan puuttumaan, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio tiedotteessa.

Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisille asetetuista liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2020. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

– Valvontaa kohdennetaan aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon, Kallio jatkaa.

Viime vuoden heinäkuussa vastaavan valvontaviikon aikana tarkastuksiin käytettiin noin 2 400 työtuntia ja tarkastettiin 1 411 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista 1 199 oli kotimaisia ja 212 ulkomaalaisia. Mukana oli 40 linja-autoa. Valvonnan aikana havaittiin 177 ajo- ja lepoaikarikkomusta sekä 46 ajopiirturirikkomusta. Lisäksi piirtureiden manipulointitapauksia paljastui neljä.