Slo Bros Taco Truck myy kalifornialaistyyppisiä tacoja Helsingissä ja Hyvinkäällä. Palaute ruoasta on ollut ”hämmentävän hyvää”.
Tacokärryllä käy kuhina heti avaamisaikaan. Pienessä kärryssä touhuavat Matti ja Kalle Hämäläinen. Veljeksistä Jaakko on hoitamassa juoksevia asioita.
Kun keväällä muista töistä tuli lomautuksia, kolmikko päätti investoida pieneen ruokakärryyn ja alkaa myydä nälkäisille tacoja. Slo Bros Taco Truck on vieraillut Helsingissä muun muassa Vanhankaupunginkoskella.
Omalla tavallaan koronatilanne kääntyi veljesten hyödyksi.
– Se patisti katsomaan myös tämän kortin, Matti Hämäläinen sanoo.
Slo Bros Taco Truckissa kaikki tehdään itse, letuista ja guacamolesta lähtien. Veljekset kertovat tarkoituksena olleen, että keskiviikosta lauantaihin myydään ruokaa, ja kaksi päivää varataan esivalmisteluun.
– Optimihan olisi, että sen yhden päivän voisi pitää vapaata. Mutta eihän se aina ihan niin mene, Matti sanoo.
Ruoassamme ei ole turhaa hifistelyä.
Kalle Hämäläinen
Kalle kuvailee Slo Bros Taco Truckin ruokaa ”hitaasti tehdyksi pikaruoaksi”.
Kovin hidasta ruoka ei tosiasiassa ole, sillä tilaamishetkestä noin viidentoista minuutin kuluttua asiakas saa lämpimät tacot syötäväkseen.
– Ruoassamme ei ole turhaa hifistelyä. Yksikään asiakas ei ole moittinut makuja.
Lihansyöjille listalla on tacoja sian- ja naudanliha- sekä kanatäytteellä. Kasvisvaihtoehtona on vegaanisia jackfruit-kaktus-täytteisiä tacoja. Näiden lisäksi myynnissä on nachoja.
– Nämä ovat aika klassisia kalifornialaisia ja meksikolaisia taco-lisukkeita. Niiden pohjalta kehitimme oman valikoimamme, Kalle Hämäläinen kertoo.
Suosituin annos vaihtelee pitkälti sen mukaan, mihin tacokärry on parkkeerattu.
– Helsingissä vegaaninen annos myydään loppuun aina ensimmäisenä. Hyvinkäällä sitä ei syö kukaan, Matti sanoo nauraen.
Asiakkailta on veljesten mukaan tullut ”hämmentävän hyvää” palautetta.
– Olemme huomanneet, että tuote toimii. Hyvä palaute myös auttaa jaksamaan pitkiä päiviä.
Tacokärryn ensiesiintyminen oli Helsingin Rautatientorilla 10. kesäkuuta. Sen jälkeen kärry on kaartanut muun muassa Vanhankaupunginkoskelle, Hakaniemeen – ja Hyvinkäälle.
Suurimmat markkinat löytyvät kuitenkin Helsingistä.
– Jos haluaa saada kasvatettua ja vietyä bisnestä eteenpäin, emme voi jättää kaikkea Hyvinkään varaan.
Ihmiset ovat löytäneet taco-kärrylle hyvin. Sosiaalinen media ja puskaradio ovat olleet Hämäläisille hyödyksi.
– Monet ovat tulleet varta vasten paikalle, kun ovat kuulleet meidän olevan siellä.
Yrityksen pyörittämisellä veljesten kesken on hyvät ja huonot puolensa.
Kärhämää syntyy välillä, mutta hyviä puolia on kuitenkin enemmän kuin huonoja.
– Uskon sen olevan enemmänkin etu, että olemme veljeksiä, Kalle sanoo.
Veljekset ovat yrityksessä tasapuolisina yrittäjinä, eli omistavat yrityksestä tasan kolmanneksen.
– Hankalaa, kun on pelkkiä pomoja firma täynnä, Matti vitsailee.
Ruokarekasta kertoi ensin Aamuposti.