Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uunisaari: Historiallisista kiinteistöistä pyydetään 1,8 miljoonaa euroa.

Yksi elämänvaihe ja elämäntehtävänä on takana. Nyt he haikailevat ulapalle Harmajan taakse.

Kotikatu-sarjan Ninnin roolista tunnettu Nelly Kärkkäinen ja hänen yrittäjäpuolisonsa Tuukka Mönttinen myyvät todella erikoista kohdetta Kaivopuiston edustalla.

Uunisaari oli ensin Nellyn isän Veli-Pekan elämäntyö. Kun hän kuoli 2015, pariskunta osti paikan kaupungilta.

Historiallinen saari oli jäänyt rappiolle ennen kuin laivurina toiminut Veli-Pekka havaitsi sen mahdollisuudet. Hän halusi avata saaren palvelut kaupunkilaisille ja rakensi vanhan vernissatehtaan päätyyn ravintolan, jonka asiakkuuteen ei tarvittu minkään klubin jäsenyyttä.

Kun ravintola aukesi 2000, sinne ei ollut vielä kelirikon ja talven aikaan siltaa. Kärkkäinen halusi kuitenkin todistaa, että se toimii myös ympärivuotisena vierailukohteena.

Isä kuoli yllättäin viisi vuotta sitten, ja tytär osti kiinteistöt ja pitkäaikaisen vuokrasopimuksen. Samalla Nelly muutti Tuukkansa kanssa Kalevankadun kaksiosta pysyvästi asumaan takaisin saareen – kotiinsa, josta hän oli käynyt jo yläastetta.

Tuleeko nyt haikea olo?

– Kunkulle tämä on iso juttu, Nelly sanoo tarkoittaen heidän kultaistanoutajaa.

– Olen katsonut näistä ikkunoista merelle kohta 20 vuotta, ja olen valmis antamaan sen ostajalle, joka vie Uunisaarta eteenpäin.

– Tekeminen – siis pelkkä oma tekeminen – ei enää riitä. Me otamme nyt breikin, Tuukka toteaa.

– Vaikka tämä on koti, tämä on myös liiketoimintaa. Vaihtaahan moni muukin ihminen kotia, Nelly muistuttaa.

Kummankin mukaan nyt on aika toteuttaa ihka omia haaveita. Uutta kämppää he eivät ole vielä katsoneet – sen sijaan venettä, joka ei uppoa heti Harmajalla.

Toisekseen yksi saari saa riittää heille. Tuukka on yrittäjäosakkaana Laajasalon Saunasaaressa, joka on kuuluisa savusaunoistaan ja loimulohestaan.

Hetken aikaa Nelly ja Tuukka toimivat myös itse ravintoloitsijoina Uunisaaressa.

– Emme pysyneet kasvussa mukana, joten oli paras vuokrata ravintola ammattilaisille.

Kun heinäkuinen saari tuntuu luonnonmukaiselta paratiisilta, ei heti juolahda mieleen, että täällä on asuttu ympärivuotisesti vielä 1960-luvulle asti.

– Toisaalta moni, joka tulee ensi kertaa, ihmettelee, voiko täällä asua?

– Emme ole joskus käyneet pitkään aikaan mantereella. Lähikauppamme on Suomenlinnassa. Ruokailemassa voimme käydä myös Lonnassa. Jos tahtoo tuulettumaan, voi lähteä avomerelle.

Vanhoista asumuksista kertovat kivijalat ja villiintyneet kasvit, kuten punainen ketunleipä, jota Uunisaaren ravintolan kokki Jussi Uusihakala noukkii koristeeksi annoksiinsa.

Saaren ravintolan ja saunan toiminta jatkuu tulevan omistajan vuokralaisena. Kaupungin rannoilla voi käydä paistattamassa päivää ja kallioilla liikuskella jokamiehenoikeuksilla. Innokkaimmat ovat vuokranneet ympärivuotiset pukukopit.

Saaressa asuttiin aikanaan, koska siellä oli ollut myös teollista toimintaa:

Punatiilinen varastomakasiini kuului aikoinaan Finska Färg och Fernissfabriks Ab:n väri- ja vernissatehtaalle, joka paloturvallisuussyistä oli sijoitettu Uunisaarille. Päämyymälä oli keskellä kaupunkia Eteläesplanadilla. Sivuliikkeitä oli myös muissa kaupungeissa.

Teollisen historian takia saarelle tulivat vedet, viemärit, sähköt ja kaasu, jolla muun muassa saaren sauna lämpenee.

Hiekkarannan lisäksi eteläisellä Uunisaarella oli 1900-luvun alkupuolella suosittu merikylpylä ja uimalaitos.

Nyt ravintolaa pitää PET-Ravintolat, jolla on myös Töölön stadionin ravintola Bollis ja ravintola Kummisetä Kuopiossa.

Saareen pääsee Merisataman Kompassitorilta, mutta postiosoite kuuluu proosallisesti: Pohjoinen Uunisaari 2, Helsinki 14.

– Mitä saa kahdella miljoonalla Kaivopuistosta, Nelly Kärkkäinen kysyy.

Kauppoja hierovan Actival Oy:n toimitusjohtaja Ari Larnemaa sanoo, että kohde on erikoisin, mitä hän on tavannut 1980-luvulta alkaneen uransa aikana. Hän on sentään tehnyt tuhansia kauppoja.

– Kiinteistön ostaja saa asunnon – joko itselleen tai pehtoorilleen – jonkalaista ei ole toista koko kaupungissa.