Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiin järjestetään elokuussa lisää ruoka-apua – näissä 2 paikassa ruokajakelu päättyy

Elokuun alussa ruokajakoja ja ruokailuja tulee lisää. Poikkeusajan akuuttikassien jako päättyy ja siirrytään normaaliin ruoka-apuun ja ruokailuihin.

Ruokajakelu Malmin Pekanraitilla loppuu 5. elokuuta. Samoin jakelu loppuu 5. elokuuta Matteuksen kirkolla. Ne siirtyvät 10. elokuuta alkaen Myllypuroon. Siellä jaetaan ruokaa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 11–13.

Oikaisu: Jutussa luki aluksi virheellisesti, että Pekanraitin ruokajakelu loppuu 7. elokuuta. Myös Myllypuron ruokajaon kellonaikoja korjattu.

– Ruoka-avun tilanne elää yhä, mutta näyttää siltä, että iso osa toimijoista on palaamassa loppukesästä tai syksyn aikana takaisin toimintaan poikkeusajan jäljiltä. Osa ei ole vielä lyönyt lukkoon sitä, milloin tai missä muodossa heidän ruokajakonsa tai ruokailunsa jatkuvat, eli tilanne elää, kertoo ruoka-avun kehittämisen projektipäällikkö Anni Heinälä.

Ruoka-aputoimijat ilmoittavat toiminnastaan myös osoitteessa www.ruoka-apu.fi, jonne koostetaan syksyn mittaan tietoa helsinkiläisestä ruoka-avusta.

Lue myös: Helsinki aikoo aloittaa ruokakassien jakelun lukioissa ja ammattioppilaitoksessa – näistä paikoista ateriat voi hakea

Lue myös: Leipäjonon kävijöiden tulot syyniin Helsingissä – näin diakonijohtaja vastaa syytteisiin "köyhäinrekisteristä"