Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"

Sibeliusmonumentilla heinäkuun lopussa lapsia kiinnostivat myös valkoposkihanhet. Jukka Hämäläinen
Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Valkoposkihanhia on Suomen ympäristökeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla enemmän kuin koskaan: yli 6 000 yksilöä.

Lintuparvet ovat vallanneet tilaa niin uimarannoilta kuin rantapuistoista ja sotkeneet paikkoja ulosteillaan. Valkoposkihanhet ärsyttävät etenkin Töölönlahdella ja Hietsussa.

Pikaisia toimia vaatii kokoomuksen valtuutettu Otto Meri, joka on hakenut hanhiongelmaan ratkaisua luottamushenkilöuransa alusta asti.

– Töölönlahden valkoposkihanhitilanne on katastrofaalinen. Ulostetta ja hanhia on kaikkialla. Liikkuminen on vaikeutunut. Kaupungin tulee hakea välittömästi poikkeuslupaa hanhien hätistelemiseen, hän vaati Twitterissä.

Twitterissä linnuista on käyty kiivasta keskustelua.

– Mun piti eilen kääntyä lenkillä Kaivarin rannassa takaisin tulosuuntaan, koska en uskaltanut mennä ärhentelevien hanhien ohi, Henna Tolvanen kertoi.

Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Laura Rissanen (kok.) piti tilannetta "aivan kestämättömänä".

– Jos hanhille ei voida tehdä mitään, pitäisi edes jätöksiä puhdistaa tehostetusti. Ei ole monimutkainen toimenpide ja määrärahat helposti löydettävissä kaupunkiympäristön toimialan budjetista.

Jon R:n mukaan hanhien uloste on jotakuinkin kuivattua heinää ja ruohoa: – Täysin harmitonta, samoin ne hanhet.

– Kävimme lasten kanssa niitä varta vasten ihastelemassa. Helsinki on kaunis, luonnonläheinen kaupunki, Outi Kuismin kehui.

Vihreiden valtuutetun Leo Straniuksen mielestä parhaita tapoja puuttua valkoposkihanhitilanteeseen on tehdä nurmikoista niittyjä.

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho ymmärtää kaupunkilaisten huolen.

– Oma käsitykseni on, että asialle pitää tehdä jotain. Valkoposkihanhien määrä on ihan todellinen haaste ja ongelma.

– Kun lomat päättyvät ja asiantuntijat tulevat töihin, alamme valmistella ratkaisua ja keskustelemme kaupunkiympäristölautakunnan kanssa, millaisella esityksellä olisi läpimenomahdollisuuksia.

Lopulliset päätökset jäävät luottamushenkilöille. Naapurikaupunki Espoo haki ja sai luvan hanhien hätistelyyn koirapartioilla.

Aho tähyää myös kokonaisvaltaisempaa ratkaisua. EU:n suojeludirektiiviä tulkitaan jo Ruotsissa eri tavalla kuin Suomessa.

– Malmössä valkoposkihanhien munien rei'ittäminen, siis rikkominen, on mahdollista, mutta Suomessa sellainen on tulkittu suojeludirektiivin vastaiseksi.

– Kyllä hanhiongelma pitäisi ratkaista mieluummin EU- kuin valtiotasolla, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.