"Kun näkee tämän, muistaa, miksi haluaa asua Helsingissä" – asukkaat ovat tyytyväisiä puistoonsa, vaikka jotain puuttuukin

Vapaa-aika: Asukkaat ovat tyytyväisiä Kalasatamanpuistoon, kun se

Mika ja Maarit Lassander ovat lomansa jälkeen tutustumassa Kalasatamanpuistoon. Heistä puisto on oikein onnistunut. Anniina Virtanen
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Kalasataman urbaani ja moderni puisto alkaa pikkuhiljaa olla valmis. Kolmen vuoden ajan rakennettua puistoa on viimeistelty tänä kesänä.

Mika ja Maarit Lassander kävelevät valaisinkäytävää pitkin kohti Rediä.

– Palasimme juuri lomalta, ja tulimme tutustumaan, miltä täällä nyt näyttää. Tänne on tullut istutukset ja nurmikko on vihreä. Tästä tuli todella kiva, Mika Lassander kehuu.

Samaa sanoo rouva Lassander, eikä hän heti keksi mitään, mitä vielä toivoisi puistoon. Se on hyvä tällaisenaan. Jos nyt jotain kaipaisi lisää, Mika toteaa, että leikkipaikalla saisi olla eri-ikäisille lapsille enemmän leikkivälineitä.

– Omamme ovat juuri kasvamassa ulos niistä. Täällä voisi olla myös aikuisille esimerkiksi ulkokuntoilupaikka. Mutta ymmärrän, ettei puistoon kaikkea voi mahduttaa, Mika toteaa.

– Myös pysyvä puistokahvila voisi olla kiva. Täällä on liikkuvia kahviloita, mutta ne lähtevät syyskaudella pois, Maarit pohtii.

Poe rakastaa piehtaroida lyhyeksi ajetulla nurmikolla. Sen omistaja Jimmie tietää, että Poe nauttii eniten puistossa ulkoilusta. Anniina Virtanen

Kalasatamanpuiston eteläosasta avautuu merellinen maisema Helsingin vanhaan kaupunkiin.

– Kun näkee tämän, muistaa, miksi haluaa asua Helsingissä, sanoo Jimmie Kangasharju, joka ulkoiluttaa schipperke-japaninpystykorvaansa.

Hän ulkoiluttaa Poe-koiraansa joka päivä Kalasatamanpuistossa. Ilman puistoa koiran ulkoilutus olisi hänestä hankalaa. Poe rakastaa piehtaroida lyhyeksi ajetulla nurmikolla. Nurmikko on myös hyvin siisti – koiranulkoiluttajat keräävät nelijalkaisten jätökset, eikä valkoposkihanhetkaan ole leiriytyneet alueelle.

Joidenkin festareiden jälkeen puisto tosin voi olla hyvinkin siivottomassa kunnossa, kertovat lähistöllä asuvat Lena Norqvist ja Anna Valli. Etenkin nuorten suosiman The Weekendin jäljiltä puisto on sotkuinen.

– Puisto on välillä aika eläväinen. Viime aikoina on tehty havaintoja neuloista. Ne tietysti huolettaa, jos lapset niitä löytää, kertoo pienten lasten äiti Lena Norqvist.

Suurimmaksi osaksi puisto on kuitenkin todella rauhallinen, sanovat HU:n haastattelemat puiston käyttäjät.

Anna Valli ja Lena Nordqvist pitää Kalasatamanpuistosta. Yksinään se kävisi tylsäksi, mutta onneksi lähellä on esimerkiksi Mustikkamaa. Anniina Virtanen

Projektinjohtaja Jouni Silvennoinen kertoo, että puisto on suurin piirtein valmis. Pieni pala puistosta on vielä tarkoituksella kesken.

– On vielä epävarmaa tai suunnittelun alla, tuleeko Redin läheisyyteen vielä yksi tai kaksi tornitaloa, hän kertoo.

Lasten äidit Nordqvist ja Valli ovat iloisia siitä, että Kalasataman rakentaminen alkaa olla ohi. He itse muuttivat Kalasatamaan sopivasti loppuvaiheessa, ettei tarvinnut asua työmaan keskellä.

– Oli helpotus, kun Redi avautui. Noin vuoden asuin ilman isompaa ruokakauppaa. Nyt täällä on hyvin kaikki palvelut lähellä, Valli sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  2. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  3. Kaupunki tarjoaa nyt uutta palvelua senioreille – "Ulkoilu on muutenkin tällä hetkellä kovassa nosteessa"
  4. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  5. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  6. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  7. Uudisrakennus 1700 työntekijälle Kalasatamaan valmistui
  8. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  9. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  10. T24: Tässä on mainio syyslomakohde – Viisi vinkkiä Saarenmaalle
  11. T24: Uusi valokuvanäyttely esittelee Tallinnan sataman Amiraliteetin altaan historiaa
  12. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  13. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  14. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  15. Henkilövahinko sotkee P-, I- ja K-junien kulkua

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  4. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  5. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  6. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  7. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  8. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  11. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  14. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  15. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.