Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"

Helsinkiläistä Tiitua, 35, puri punkki päähän heinäkuun alkupuolella Roihuvuoressa. Hän kertoo saaneensa puremasta TBE-viruksen, joka aiheutti hänelle puutiaisaivokuumeen.

– Oireet alkoivat migreenityyppisesti valoarkuudella pahoinvoinnilla ja pääkivulla. Sitten alkoi kuumeilu. Olin kotona kuumeessa noin viikon kunnes yhtäkkiä kuume loppui ja olo parani. Kaksi päivää olo oli mitä mainioin, Tiitu kertoo Facebookissa jakamassaan tarinassa.

– Kahden oireettoman päivän jälkeen heräsin aamulla niin kovaan pääkipuun että oksensin. Tasapaino heitteli ja huimasi niin etten pystyssä pysynyt, hän jatkaa kertomustaan.

Hän ei kestänyt valoja ollenkaan ja lihakset olivat hänen kertomansa mukaan niin jumissa, ettei hän saanut käännettyä päätä sivuille eikä edes leukaa rintaan. Tiitun oli pakko soittaa hätäkeskukseen ja pyytää neuvoja. Kova pääkipu ja muut edellä mainitut uudet oireet alkoivat 19. heinäkuuta, punkki oli löytynyt päästä heinäkuun puolivälissä.

– Kun kerroin hätäkeskukseen oireeni ja mainitsin löytäneeni punkin päästäni niin minulle lähetettiin välittömästi ambulanssi. En päässyt itse kyytiin koska olo oli niin huono, Tiitu jatkaa.

Hänet vietiin Malmin sairaalan päivystykseen, josta hänet siirrettiin jo samana yönä Meilahden sairaalan neurologian poliklinikalle, kun olo heikkeni koko ajan.

– Olin sairaalassa 19. heinäkuuta–27. heinäkuuta. Minulla oli toispuoleista puutuneisuutta, kun naama roikkui ja käsi ja jalka olivat täysin voimattomat.

Verenpaine laski lukemiin 65/42 eli todella alhaiseksi. Päivittäistä kuumeilua oli 38 asteesta 40,4 asteeseen asti. Lisäksi päänsärkyä ja valonarkuutta. Lihassärkyä oli koko kropassa.

– Oli myös muistihäiriöitä, en välillä muistanut edes että kuka olen tai milloin synnyin ja isoja ongelmia oli lukemisessa ja kirjoittamisessa. Persoonallisuusmuutoksiakin, kun käyttäydyin täysin toisin kuin normaalisti, Tiitu kertoo.

Hänen päästyään sairaalasta kotiin puhe sujuu jo hyvin ja muistikin toimii.

– Liikkumisessa on edelleen haasteita ja liikun rollaattorilla. En fyysisesti jaksa kävellä ilman tukea pitkiä matkoja. Rollaattorillakaan en kovin kauan pysty ennen kuin pitää istahtaa hengästymisen takia haukkaamaan happea. Teen kaikkeni että toivun täysin tästä ja voin jatkaa yksinhuoltajan arkea pienen 3-vuotiaan poikani kanssa.

Hän kertoo kirjoittaneensa kokemuksestaan siksi, että päivittäin ihmiset kulkevat koiriensa kanssa hänelle läheisessä metsässä ja lapset rakentelevat sinne majojaan.

– Punkkeja on todella paljon! Ja mun oireet olivat lieviä mutta silti todella rankat kokea. Olkaa siis varovaisia, Tiitu muistuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi tänä keväänä ensimmäistä kertaa suosituksia Helsinkiin punkkirokotteen ottamisesta tietyillä alueilla. Kyseiset alueet ovat Etelä-Laajasalo, Jollas ja Kivinokka. Näillä alueilla on toistuvasti ilmennyt puutiaisaivokuumetapauksia.