Kertakäyttöisten kasvomaskien kysyntä apteekeissa ja kaupoissa on kasvanut paikoin hurjasti, kertoo Uutissuomalainen. Kysyntään tuli piikki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johdon kerrottua Ylelle, että maskien käytöstä annetaan suositus tällä viikolla.
– Joissakin apteekeissa maskihyllyt olivat maanantaina tyhjiä, ja jotkin apteekit ovat tilanneet tukusta jopa tuhannen maskin lisäeriä, kertoo viestintäfarmaseutti Taru Vanhala Apteekkariliitosta Uutissuomalaiselle.
Myös lääketukkureiden varastot alkoivat Vanhalan mukaan maanantaina huveta nopeasti. Vanhala arvioi kuitenkin, että maskien saatavuus on nyt parempi kuin viime keväänä, jolloin maskit loppuivat rajun globaalin kysyntäpiikin takia.
Maskien kysyntä on Uutissuomalaisen mukaan nousussa myös isoissa päivittäistavarakaupoissa.
Kasvanut kysyntä on nostanut hintoja. Apteekeissa kertakäyttöiset maskit maksavat Taru Vanhalan mukaan tällä hetkellä keskimäärin kaksi euroa kappaleelta. Ruoka- ja rautakauppojen isoissa erissä myytävät maskit ovat huokeampia, mutta niidenkin kappalehinta liikkuu kutakuinkin eurossa.