Vakuutuspalveluyhtiö mySafety on aloittanut nettikiusatun tueksi ja turvaksi suunnitellun vakuutuspalvelun myynnin. Vakuutus sisältää tiedotteen mukaan käytännön tuen ja turvan, psykologipalvelut ja perinteisen vakuutusosion. Yläkouluikäisille Nettivihavakuutus on maksuton.
Joka viides suomalainen eli noin miljoona kansalaista on tullut loukatuksi verkossa. Erityisesti siitä kärsivät 10–29-vuotiaat lapset, teinit ja nuoret aikuiset. Heistä joka kolmas on kokenut nettikiusaamista, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Yleisin syy nettikiusaamiselle on omien mielipiteiden esittäminen. Kiusaaminen voi satuttaa, herättää yksinäisyyden tunnetta ja häpeää sekä aiheuttaa masennusoireita.
– Tutkimuksemme mukaan joka kolmas suomalainen on huolissaan siitä, että he tai heidän perheenjäsenensä joutuvat nettikiusaamisen kohteeksi. Huolen määrä korostuu luonnollisesti lapsiperheissä, joista peräti puolet on huolissaan perheenjäsentensä puolesta, sanoo mySafetyn toimitusjohtaja Niclas Fagerlund tiedotteessa.
– On hälyttävää ja surullista, että nettikiusatuista 14 prosenttia kokee, ettei kukaan voi auttaa. Nettivihavakuutuksemme on vastaus juuri tähän, hän jatkaa.