Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia

Päiväkoti Longinoja ja leikkipuisto Filpus muuttavat yhteisiin väliaikaistiloihin. Kuvassa päiväkoti Longinoja. Sanna Jokela
Sanna Jompero

Sanna Jompero

Leikkipuisto Filpus muuttaa päiväkoti Longinojan kanssa väistötiloihin. Tilat otetaan käyttöön ensi viikon torstaina 13. elokuuta ja ne sijaitsevat nykyisten tilojen vieressä osoitteessa Ampujantie 1.

Väistötilan yhteydessä on aidattu piha sekä nurmi- ja koripallokenttä. Muu piha-alue muuttuu työmaa-alueeksi. Kaupunki muistuttaa, että työmaaliikenne on vilkkainta hankkeen alkuvaiheessa. Vanhempien toivotaan muistuttavan lapsia asiasta. Myös koulussa keskustellaan koululaisten kanssa raskaasta liikenteestä koulun kupeessa ja kehotetaan liikkumisessa varovaisuuteen.

Uuden talon pitäisi valmistua vuonna 2022.

Malmin alueella päivähoidon tarve kasvaa merkittävästi täydennysrakentamisen ja muun rakentamisen vuoksi. Nykyiset tilat olisivat vaatineet mittavia korjauksia, joiden tekeminen ei ollut kannattavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.