Siltasaarenkadun ja Hämeentien risteykseen ilmestyivät uudet työmaa-aidat muutama viikko sitten. Uusi jalankulku- ja pyöräilyhässäkkä oli yllätys, sillä aivan kaikkia edellistenkään työmaiden jälkiä ei oltu ehditty kunnostaa.
Hakaniemen metroaseman lippuhallia korjattiin vuodesta 2017 lähtien, ja parin viime vuoden aikana on vaihdettu ja uusittu metron sisäänkäyntejä. Metron Ympyrätalon kulmalla sijaitseva sisäänkäynti oli pitkään suljettuna eikä sen ympäristöä ehditty päällystää kunnolla missään vaiheessa.
Myös Eläintarhantien alkupää Ympyrätalon edessä on ollut myllerryksessä ties kuinka kauan. Ja Hakaniemen kauppahallia on remontoitu vuodesta 2018.
Moni muistaa myös vuonna 2013 alkaneen Siltasaarenkadun raitiotiekiskojen vaihtamisen ja pysäkkien kunnostamisen.
Eikö näitä työmaita koordinoida mitenkään?
– Kyllä niitä kaiken aikaa koordinoidaan. Nyt sattuu vain olemaan sellainen tilanne, että Hakaniemessä on paljon työmaita käynnissä yhtä aikaa. Siellä ei ole vuosikymmeniin tehty mitään, joten monet asiat ovat kasautuneet, Hakaniemen projektinjohtaja Sirpa Kallio perustelee.
Uusimmat järjestelyt johtuvat Hämeentien remontista.
– Eivätkä työt lopu tähänkään. Ensi vuoden alussa alkaa torin alle tulevan pysäköintilaitoksen rakentaminen. Tosin se ei näy hirveästi katukuvaan, sillä töitä tehdään maan alla.
Kallio sanoo ymmärtävänsä alueen asukkaiden ja työmatkalaisten ärtymyksen vuosien työmaista.
– Silloin joudutaan aina keksimään korvaavia järjestelyjä, jotka eivät ole ideaaleja. Mutta ne ovat pakollisia pahoja, joita täytyy yrittää sietää, että saadaan parempaa tilalle.
– Hakaniemestä tulee kiva. Ehkä tieto siitä auttaa kestämään haittaa, Kallio toivoo.
Ympyrätalon suojatien aitojen reunustamaa ränniä pitkin ylittäneet merihakalainen Elsi Laine ja hakaniemeläinen Tuula Jalonen eivät ole pitkittyneistä katutöistä moksiskaan.
– Työmaat valmistuvat sitten kun ne valmistuvat. Ei tämä niin hankalaa ole, rouvat toteavat zeniläisellä tyyneydellä.
Edes tieto nykyisen Hakaniemen sillan purkamisesta, uuden rakentamisesta ja raitiotiekiskojen asentaminen tulevalta Kruunuvuorensillalta ei järkytä heitä.
– Ryskettä ja rytinää riittää! Jalonen eläytyy.
– Ei tämä varmaan meidän elinaikana valmistu, Laine arvelee.