Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupunginteatterin ja Kansallisen teatterisyksy käynnistyy koronasta huolimatta – paikkoja myydään edelleen vain puolet normaalista

Teatterit: Näyttämöt avautuvat koronan keskellä.

Helsinkiläiset suurteatterit ovat varautuneet alkavana syksynä koronapandemian toiseen aaltoon jo etukäteen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterissa myydään lippuja syksyn näytöksiin vain puolet kaikista paikoista.

– Tätä turvaohjetta noudatetaan toistaiseksi syksyn esityksissä, kertoo kaupunginteatterin viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen.

Ensimmäiset turvaohjeilla pidetyt Pienen merenneidon esitykset ovat takana, ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Teatterissa seurataan tilannetta, päivitetään ohjeita ja hiotaan käytäntöjä. Ohjeistukset turvalliseen teatterissakäyntiin löytyvät teatterin kotisivuilta.

Teatterilla on viime keväältä kokemusta koronakriisin kohtaamisesta.

– Koska olemme osa kaupunkikonsernia, silloin noudatamme sen ohjeistusta. Kun käsky teatterin sulkemisesta keväällä tuli, silloin peruutimme kaikki näytökset lyhyellä varoajalla, Pelkonen kertoo.

– Jos vastaaviin toimiin jouduttaisiin taas, silloin tieto muuttuneesta tilanteesta lähtisi asiakkaille kaikkien tiedotuskanavien kautta.

Myös näyttelijöillä on mahdollisuus käyttää kasvomaskeja.

HKT:n syksyyn kuuluvat muun muassa musiikkiteatteriesitykset Päiväni murmelina, Tatu ja Patu Helsingissä ja Once.

Parisuhteen koomisia käänteitä leivotaan puolestaan auki parisuhdekomediassa Illallinen ystävien kesken. Syksyn odotettu tanssiteos on Kaksivärinen fuuga.

Kaupunginteatterissa kokonaan uusia kotimaisia näytelmiä ovat Punaorvot, Toinen pullo cavaa ja Män kan inte våldtas.

Loppusyksyn kotimaisena uutuutena on kolmen pienoisnäytelmän ilta Vain parasta minulle, jonka kirjailijoina ovat Sofi Oksanen, Maija Vilkkumaa ja Elina Snicker.

Kansallisteatterissa koronaan ollaan varauduttu muun muassa suosittelemalla katsojille kasvomaskien käyttöä.

– Esimerkiksi suurella näyttämöllä on kaikkiaan 900 paikkaa, joista nyt käytössä on 330, kertoo Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

– Myös näyttelijöillä on harjoituksissa mahdollisuus käyttää maskeja.

Suuren näyttämön ensi-iltakauden avaa Samuel Adamsonin näytelmä Kaikki äidistäni.

Syyskauden Suuren näyttämön kotimainen uutuus on Juha Jokelan Dosentit.

Vallilan Kansallisteatterin kauden avaa Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin uutuus Tuohtumus, tragikomedia sanojen voimasta.

Vallilan toinen uutuus on Vesa Vierikon tulkinta Molièren Saiturista.

Juttua muokattu 17.8. Turvaohjeita noudatetaan toistaiseksi syksyn esityksissä.