Palvelukeskus: Jakomäen uusi palvelukeskus valmistuu vasta kuun lopussa.
Jakomäen uuden monitoimirakennuksen, Jakomäen sydämen, käyttöönotto viivästyy.
Rakennus piti alkujaan ottaa koulu- ja muuhun käyttöön syyslukukauden alkaessa, mutta rakennustyöt viivästyivät muutamalla viikolla.
– Tämänhetkisen tiedon mukaan rakennuksen luovutus olisi 28. elokuuta. Perusopetus aloittanee toimintansa tiloissa aikaisintaan viikolla 38, toteaa 1.–9. luokat käsittävän Kankarepuiston peruskoulun rehtori Jane Majanen.
Koulutyö uusissa tiloissa alkaa todennäköisesti syyskuun kolmannella viikolla.
Projektinjohtaja Erkki Huitti kaupunkiympäristön toimialalta toteaa, että hankkeen viivästymiseen vaikuttaa isosti tiukka rakennusaikataulu.
– Ehkä tämä on vähän haasteellisempi rakennus toteuttaa, mutta kyllä allianssi on tehnyt aikataulun vähän tiukaksi.
Hanke toteutetaan allianssi-hankkeena, jossa kaupunki, rakennusliike NCC sekä joukko suunnittelijoita toteuttavat hanketta yhteistyössä.
Rakennuksen kolme sisäänkäyntiä ovat kaikki erilaisia. Yksi on neliskanttinen, toinen pyöreä ja kolmas kolmionmuotoinen. Samaan rakennukseen on tulossa koulu, päiväkoti, leikkipuisto ja nuorisotila.

Mikäli Kankarepuiston peruskoulu koulu ei nimenä sano mitään, niin se ei haittaa. Nimi ei ole entuudestaan tuttu monelle muullekaan. Jakomäen peruskoulun nimi vaihtui 1. elokuuta nimensä Kankarepuiston peruskouluksi. Majasen mukaan nimi haluttiin vaihtaa, koska se merkitsee kaikille uutta ja yhteistä alkua.
– Nimenvaihdokseen lähdettiin, koska koulun oppilaita tulee myös muilta lähellä olevilta asuinalueilta, ei ainoastaan Jakomäestä. Palvelurakennukseen siirtyy myös varhaiskasvatuksen puolella kaksi yksikköä, joiden nimi olisi joka tapauksessa muuttunut. Tässä kohtaa oli hieno mahdollisuus löytää jotain uutta ja yhteistä.

Syyslukukausi alkoi tällä viikolla vielä vanhoissa tiloissa. Vaikka koulutyö uusissa tiloissa pääsee alkamaan jo syksyllä, rakennustyöt jatkuvat vielä vuoden loppuun.
– Uudisosa valmistuu nyt. Liikuntasalin, joka on osa vanhaa rakennusta ja liittyy uudisosaan, remontti jatkuu, Huitti kertoo.
Huitti kehuu tiiliverhoiltua rakennusta.
– Aika komia rakennus on kyllä tulossa. Ehkä alueen maamerkki. Erottuu kyllä.
Käytännössä uimahallin ja liikuntasalin yhteyteen nousee uusi rakennus. Yläkoulun rakennus puretaan osana allianssi-hanketta. Muiden rakennusten purut ovat erillisiä hankkeita. Tilalle on kaavoitettu asuntoja.