Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi

Verenluovutukset järjestetään koronapandemian vuoksi ajanvarauksella. Arkisto/ Maria Kokljuschkin

Koronapandemian vuoksi verenluovutukset järjestetään edelleen ajanvarauksella. Ajanvaraus mahdollistaa turvavälien noudattamisen luovutuspaikalla ja sen avulla pystytään myös ennakoimaan luovuttajien määrää.

Ennen koronapandemiaa aika oli mahdollista varata pääasiassa vain verenluovutustoimistoihin. Koronavarotoimien myötä ajanvaraus laajeni koskemaan kaikki verenluovutuksia.

Ajan voi varata osoitteesta veripalvelu.fi/ajanvaraus.

Veripalvelun mukaan ajanvaraus on osoittautunut sekä luovuttajien että henkilökunnan kannalta niin toimivaksi, että se jää todennäköisesti pysyväksi käytännöksi.

Jos aikoja on vapaana ja turvavälit toteutuvat, verenluovuttajia voidaan ottaa sisään myös ovelta.

Verta tarvitaan pandemia-aikanakin ja Veripalvelu toivoo, että terveet ihmiset jatkavat luovuttamista. Koronan vuoksi Veripalvelussa on edelleen käytössä varotoimia. Verenluovutukseen saa mennä vain täysin oireettomana. Luovutusrajoituksissa on pandemian mukanaan tuomia muutoksia, joihin voi tutustua osoitteessa veripalvelu.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.