Henkilökuntapula hidastaa uusien näytteenottopaikkojen avaamista Helsingissä – Näin moni saa tällä hetkellä koronatestistä positiivisen tuloksen
2
– Olemme halunneet, että näytteenottopaikkojen verkosto on kattava, perustelee eri puolille kaupunkia perustettuja paikkoja terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen. Taustalla lännen näytteenottopaikka Kannelmmäessä. Sanna Jompero
Katso isompi kuvaKoronan näytteeottopisteitä on yritetty sijoittaa tasaisesti eri puolille kaupunkia. Lännen piste sijaitsee Kanneltalon vieressä Kannelmäen aseman kupeessa. Sanna Jompero
Korona: Helsingissä otetaan tällä hetkellä 6 000 näytettä viikossa. Testattavien määrä kasvaa koko ajan.
Helsingissä avataan uusia koronaviruksen näytteenottopaikkoja nyt sitä mukaa, kun näytteenottajia löytyy.
– Tiloja on ja tämä riittää toistaiseksi. Pulaa on kuitenkin näytteenottajista, toteaa terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.
Uusin kaupungin ylläpitämä testauspaikka avattiin neljä viikkoa sitten Kanneltalon viereen Kannelmäkeen. Torstaina uusi piste avasi ovensa Vironkadulle Kruununhakaan. Jätkäsaareen valmistellaan pisteen avaamista, mutta koska näytteenottajista on pulaa, ei sitä ole saatu avattua.
Lukkarinen kuvaa tilannetta "haastavaksi". Kaupunki ei pysty irrottamaan henkilökuntaansa testauksiin, mutta on joutunut sen kuitenkin tekemään avaamalla näytteenottopisteitä, vaikka se olisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) tehtävä.
– Hus-Diagnostiikkakeskus on Husin alueella vastuussa näytteenotossa ja analytiikassa. Valitettavasti ruuhkautuminen näyttäytyy kuitenkin meidän syynä, Lukkarinen harmittelee.
Mikäli koronatestejä ryhdyttäisiin isommin tekemään terveysasemien resursseilla, se tarkoittaisi viime kädessä sitä, että terveysasemien kiireettömistä palveluista jouduttaisiin leikkaamaan.
Menee ensi viikkoon, että luku on jo 7 000.
– Tasapainoilemme koko ajan, että miten paljon hoidamme muuta. Lisäksi meillä on edelleen kolmasosa henkilökuntaa kesälomilla. Yritämme keksiä viimeiseen asti muita ratkaisuja, ettei lomia tarvitse katkaista.
Vain joitakin työtekijöitä on Lukkarisen mukaan tullut lomiltaan töihin. Muuten ruuhkia on pyritty purkamaan ylitöillä.
– Meidän täytyy miettiä myös kääntöpuolta. Edessä on pitkä syksy ja talvi. Työvoimaa täytyy riittää myös sinne.
Helsingissä otetaan tällä hetkellä 6 000 näytettä viikossa. Testattavien määrä kasvaa koko ajan.
– Menee ensi viikkoon, että luku on jo 7 000, Lukkarinen arvioi.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että syksyllä Suomeen saattaa olla tulossa koronan toinen aalto. Yhteydenotot kasvavat entisestään.
Näytteitä on keväästä alkaen otettu yli 60 000. Positiivinen testitulos on tällä hetkellä vain 0,4 prosentilla testatuista.
– Tämä kertoo siitä, että ihmiset hakeutuvat testeihin hyvin ja myös siitä, että näytteenottoa pystytään järjestämään riittävästi. Se on hyvä juttu.
Koronavirustartuntoja on todettu eniten Helsingissä, jossa on noin 40 prosenttia koko Suomen covid-19-tapauksista.
Näytteenottopaikkojen ruuhkautuessa myös testitulosten saaminen on pitkittynyt. Vielä kesäkuussa testituloksen sai samana päivänä. Heinä–elokuun vaihteessa viive oli lähemmäs viittä päivää, nyt noin kolme.
– Helsingin tahtotila on, että kun ihminen hakeutuu testiin, vastaus täytyy tulla vuorokaudessa. Jos haluamme oikeasti puhua koronatorjunnasta, viiveet eivät voi olla kovin pitkät, Lukkarinen myöntää.
Uusien näytteenottopaikkojen lisäksi paineita Helsingille ovat luoneet epidemiaan liittyvät yhteydenotot, jotka ovat viime viikkoina kasvaneet räjähdysmäisesti.
Vielä kesäkuussa kaupungin puhelinpalveluihin eli päivystysavun 116117 ja helsinkiläisten koronavirusneuvonnan 10024 sekä Omaolon kautta tulleiden yhteydenottojen määrä oli 450–500 päivässä. Elokuun alussa päivittäisten yhteydenottojen määrä oli 1 400, nyt 2 000.
Kesän aikana Omaolo on ollut niin kuormittunut, että järjestelmä on useaan kertaan kaatunut.
Entä miten Helsinki selviää yhteydenottojen tulvasta?
– Viivettä syntyy vääjäämättä. Jokaisella terveysasemalla on omat tavoitemääränsä, jotta päivittäinen kysyntä saadaan täytettyä.
Apulaispormestari Pia Pakarisen (kok.) Facebook-sivuilla tällä viikolla virinneessä koronakeskustelussa ihmiset kertoivat pudonneensa kaupungin neuvontanumeroiden jonoista, eivätkä päässeet enää uudelleen läpi.