Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Romaneita syrjitään yhä koulutuksessa

Romanien syrjiminen jatkuu edelleen myös koulutuksessa, ilmenee tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin romanivähemmistöjen peruskoulutuksen edistämiseksi tehtyä työtä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Koulutusjärjestelmän sisällä oleviin syrjiviin mekanismeihin ei vieläkään juuri puututa, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Kansallisten romanivähemmistöjen peruskoulutuksen edistämiseksi tehtyä työtä on analysoinut kasvatustieteen maisteri Jenni Helakorpi. Hän tutkii 19. elokuuta tarkastettavassa väitöksessään pohjoismaisten romanivähemmistöjen koulutusta, rasismia ja valkoisuutta.

Koulutusjärjestelmän syrjiviä mekanismeja on esimerkiksi romanien rodullistaminen. Helakorven mukaan eri maiden politiikkaohjelmissa oletetaan, että ongelma on romanien omassa toiminnassa ja että heidän olisi muututtava. Helakorven tutkimuksessa käy tiedotteen mukaan ilmi, että rodullistavia ja rasistisia käsityksiä romaneista toistetaan koulutusjärjestelmän sisällä ja romanitaustaisten työntekijöiden oletetaan poistavan ennakkoluuloja omalla toiminnallaan.

– Romanit asetetaan näin vastuuseen eriarvoisuuden ja rasismin poistamisesta koulutusjärjestelmästä, Helakorpi sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan opetusalalla olisi tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, miten tunnistaa kentän rasistisia ja rodullistavia käsityksiä ja purkaa niitä ilman, että esimerkiksi romanien odotetaan todistavan käsitykset vääriksi. Tutkimuksessa käy myös ilmi, että koulujen oppisisällöissä romanien kuuluminen pohjoismaisiin kansakuntiin tulee hyvin vähän näkyväksi. Romanitaustaiset työntekijät pyrkivätkin paikkaamaan tätä tiedon puutetta esimerkiksi järjestämällä näyttelyitä tai pitämällä luentoja kouluilla.