Kaikkiaan viidelle suomalaiselle luovutetaan tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit 20. elokuuta. Mitalit luovuttaa ylijohtaja Merja Ekqvist Etelä-Suomen aluehallintoviraston Helsingin toimipaikassa Pasilassa, kerrotaan tiedotteessa.
Palkinnon saa myös kaksi helsinkiläistä: Jesse Viljan palkitsemisen perusteluna on henkirikokselta pelastaminen. Vilja toimi erittäin rohkeasti oman turvallisuutensa ja henkensä vaarantaen mennessään puukottajan ja uhrin väliin, estäessään puukottajaa jatkamasta henkirikoksen yritystä ja antamalla uhrille hätäensiapua, sanotaan tiedotteessa. Niin ikään helsinkiläinen Mari Pakola saa palkinnon samoin perusteluin kuin Vilja. Pakola oli tiedotteen mukaan toiminut erittäin rohkeasti oman turvallisuutensa ja henkensä vaarantaen puuttuessaan henkirikosyritykseen ja pelastaessaan uhrin hengen.
Hengenpelastusmitalin saa myös vantaalainen Fredrik Kontinen, perusteluna ihmisen pelastaminen avannosta, sillä Kontinen toimi erittäin rohkeasti oman turvallisuutensa ja henkensä vaarantaen pelastaessaan avantoon pudonneen henkilön, kuvaillaan tiedotteessa.
Leif Lindman (Pohja, Raasepori) ja Kaj Ranta (Karjaa, Raasepori), saavat myös mitalit, perusteluna on palavasta autosta pelastaminen. Lindman ja Ranta toimivat tiedotteen mukaan erittäin rohkeasti pelastaessaan pienen lapsen palamaan syttyneestä henkilöautosta oman turvallisuutensa vaarantaen ja hengenvaaraan altistuen.
Hengenpelastusmitali on tunnustus erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta.