Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin päättäjät jakautuvat epätasaisesti – kaksi kolmesta valtuutetusta asuu kantakaupungissa

Valtuusto: Oma kaupunginvaltuutettu on oikotie asioiden valmisteluun.

Kaupunginvaltuutetut edustavat Helsinkiä epätasaisesti. Kaksi kolmesta valtuutetusta edustaa kantakaupunkia. Melkein puolet valtuutetuista asuu vieläpä Pitkänsillan eteläpuolisessa kantakaupungissa.

Pohjois- ja Itä-Helsinki jäivät vuoden 2017 kuntavaaleissa aliedustetuiksi. Suurista kaupunginosista Vuosaari sai vain kaksi valtuutettua ja Malmi yhden.

Neljä suurta aluetta jäi kokonaan ilman valtuutettua: Pasila, Pitäjänmäen seutu, Jakomäki ja Östersundom.

Pasila-seuran puheenjohtaja Heta Välimäki kokee, että oman valtuutetun puuttuminen on näkynyt kaupunginosassa konkreettisesti.

– Vaikka meillä on nyt Tripla, ja Keski-Pasila alkaa kehittyä, niin meillä on myös vanhat alueet Länsi- ja Itä-Pasila, joiden asioita tahtoo jäädä hoitamatta.

– Esimerkiksi Itä-Pasilan ylätasot ovat huonossa kunnossa. Katukivet kohoilevat ja sillankaiteet on töhritty. Kaupunkia on pyydetty uusimaan niitä, mutta vastaus on, ettei ole resursseja.

Hyvä valtuutettu kuuntelee kotikulmien asukkaita.

Välimäki oli itse SDP:n ehdokkaana viime vaaleissa, muttei päässyt läpi. Hän on kuitenkin noussut kesken kauden varavaltuutetuksi.

– Osin valtuutetutta jääminen johtuu siitä, että Pasilassa ei ehkä ole samanlaista kotiseutuhenkeä kuin muualla. Täällä asuu paljon opiskelijoita ja moni muuttaa tänne lyhyeksi aikaa hyvien liikenneyhteyksien takia. Tämä varmasti muuttuu Keski-Pasilan myötä, hän uskoo.

Välimäen mielestä hyvä kotikulmien valtuutettu kuuntelee asukkaita ja jaksaa puuttua tylsiin perusasioihinkin.

– Ettei aja vain jotain uutta kivaa. Mutta silti valtuutetun tärkein tehtävä on ajatella kaupunkia kokonaisuutena, hän pohtii.

Valtuutettujen asuinpaikkojen kartta elää valtuustokauden aikana, ja niin Pasilakin on saanut oman valtuutettunsa, kun vasemmistoliiton Petra Malin muutti alueelle puoli vuotta sitten.

Peräti kymmenen kaikkiaan 85 valtuutetusta asuu Töölössä. Töölö-Seuran varapuheenjohtaja Matti Niiranen uskoo sen johtuvan siitä, että alueella asuu paljon sellaisia vaikuttajia, jotka tunnetaan muuallakin Helsingissä.

– Toki töölöläiset ovat myös ahkeria äänestäjiä, kokoomuksen varavaltuutettuna tällä hetkellä oleva Niiranen kiittelee.

Hänen mielestään kaupunginosan omilla valtuutetuilla on suuri merkitys.

– Konkreettisin etu on mahdollisuus tarvittaessa välittää valtuutettujen kautta näkemyksiä painokkaammin virkakoneistoon, eli asioiden valmistelijoille, hän toteaa.

Töölö-Seura järjestää asukasiltoja, joiden kannanotot välitetään töölöläisvaltuutetuille.