Jos talousvaikeuksiin ajautunut Stockmann kaatuisi, olisi se Helsingin keskustalle tuhoisaa ja kiihdyttäisi nykyisen kehityksen kulkua, sanoo Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala pääkirjoituksessa. Aleksanterinkadulla muun muassa perinteikäs Aleksi 13 -vaateliike on kertonut lopettavansa tämän vuoden aikana.
– Menestyvä Stockmann veti aikanaan runsaasti väkeä myös muihin ydinkeskustan liikkeisiin, eikä vähiten naapureilleen Aleksanterinkadulla. Tavaratalon alamäki on siis väistämättä heijastunut myös lähiympäristöön, Kannala sanoo.
Kannala sanoo, että muun muassa Helsingin seudun kauppakamari on huolestunut siitä, että laajentuessaan kävelykeskusta heikentää yritysten elinvoimaa entisestään.
– Sattumaa tai ei, oli Aleksanterinkatu ensimmäinen Helsingin keskustan kävelykatukokeilu vuoden 1970 kesällä. Liekö jo se ollut enne menestyksekkään kauppakadun nykytilasta. Ja jos Stockmann kaatuisi, olisi nykytilakin lottovoitto siihen verrattuna.