Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Matkailuyrittäjät ympäri Suomea ovat kertoneet loppuunmyydystä kapasiteetista, täällä tilanne on kovin erinäköinen" – Kotimaan matkailusta ei tullut Helsingin kesän pelastajaa, mutta käsityöpuodin pitäjä näkee myös valoisan puolen

Turismi: Suomalaiset reissaajat ovat karttaneet Helsinkiä.

Kesän alussa lupailtiin kaikkien aikojen kotimaan matkailun kesää, ja siihen kaikkien odotukset kohdistuivat.

– Kyllä kotimaanmatkailijoita on ollut jonkin verran, mutta ei siinä määrin, mitä hehkutettiin Suomen matkailun kesästä, Oma puoti -liikkeen yrittäjä Satu Pantsar kertoo.

Ja vaikka heitä vähän onkin, Pantsarin mukaan kotimaiset matkailijat eivät niinkään ole käsityöpuodin asiakkaita, vaan kiertelevät Helsingissä ennemmin nähtävyyksiä.

Liike sijaitsee Helsingin keskustan ytimessä Katariinankadulla. Kadulla on hiljaista keskellä aurinkoista elokuista päivää, ja liikkeeseenkin tupsahtaa muutama.

– Normaali sutina puuttuu miljööstä. Liikevaihdollisesti se on ollut ikävää, Pantsar sanoo.

Normaali sutina puuttuu miljööstä.

Hän kuitenkin näkee tilanteessa myös jotain positiivista. Kun turistihässäkkää ei ole ollut, alueelle on tullut paikallisia ihmisia, jotka eivät turistien aikaan normaalisti liikkuisi.

– Lähellä asuvia täkäläisiä ihmisiä on tullut sisään ja löytänyt meidät. Moni on ilahtuneena löytänyt meidän kotimaisen käsityön, Pantsar sanoo.

Hän kuitenkin huomasi, että Helsinki ei ole kotimaan matkailun ykköskohde tänä vuonna, vaan matkailu on kohdistunut maakuntiin ja mökeille.

– Olen kuullut kollegoilta maakunnista, että siellä kotimaanmatkailu on pelastanut heidät. Esimerkiksi Mikkelin Kenkävero on tehnyt myynnillisesti huippukesän, hän tietää.

Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto kertoo, että koronan vaikutukset ovat iskeneet kaikkein rajuimmin Suomessa juuri Helsingin matkailuun. Aallon mielestä julkisesta keskustelusta on saanut jopa sen kuvan, että matkailulla menee jo hyvin.

– Matkailuyrittäjät ympäri Suomea ovat kertoneet loppuunmyydystä kapasiteetista ja esimerkiksi kansallispuistot ovat olleet täynnä väkeä. Helsingissä tilanne on kovin erinäköinen, Aalto sanoo.

Se johtuu siitä, että Helsingin matkailu verrattuna muuhun Suomeen on hyvin kansainvälistä ja noin puolet on työperäistä matkustamista, sekä kotimaan että kansainvälisten vieraiden osalta.

– Nyt ulkomainen matkustus puuttuu lähes kokonaan ja työperäinen matkustaminen, kuten kokoukset ja kongressit ovat siirtyneet verkkoon, Aalto summaa.

Myös koronaviruksen keskittyminen pääkaupunkiseudulle on voinut olla syynä Helsingin karttamiseen.

Aalto arvioi, että syksy näyttää synkältä matkailualalle ja yritysten vaikeudet voivat johtaa jopa konkursseihin.

Heinäkuussa hotellien käyttöaste lähenteli 30 prosenttia ja kesän viikonloppuina päästiin jopa yli 40 prosenttiin. Helsingin hotellien käyttöaste oli viime vuonna (koko vuoden keskiarvo) 74,3 prosenttia ja kesäaikaan jopa lähempänä 90 prosenttia.

Ennuste elokuulle ei myöskään ole valoisa, koska kotimaanmatkailu kohdistuu muutoinkin aina lomakausiin ennen koulujen alkua.

Helsinki Marketing teki kesän alussa laajaa kampanjointia kotimaahan.

– Kyllä suomalaiset ovat hyvin lähteneet myös Helsinkiin liikkeelle, mutta tiesimme, ettei kotimaanmatkailu voi lähtökohtaisestikaan pelastaa ulkomaanmatkailun aukkoa, koska se volyymi on niin iso, Aalto sanoo.

Hän on kuitenkin iloinen siitä, että suomalaiset ovat laajentaneet näkemystään siitä, missä kaikkialla voi matkustaa. Myös palveluita, kuten opastettuja kierroksia ja ravintola- ja kahvilapalveluita käytetään enemmän kuin ennen.

– Matkailijat haluavat paketoituja palveluita, jotka syventävät ja parantavat vierailuelämystä.