Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suojelupoliisille nousee uusi toimitalo Kaartinkaupunkiin, hintalappu 130 miljoonaa euroa

Rakennusyhtiö SRV rakentaa Suojelupoliisille (Supo) uudet toimitilat Helsingin Kaartinkaupunkiin.

Toimistorakennuksen laajuus on 17 700 bruttoneliömetriä ja sen kustannusarvio on noin 130 miljoonaa euroa. Rakentaminen alkaa välittömästi ja Supo muuttaa uusiin tiloihin 2024.

Rakentajan valitsi Senaatti-kiinteistöt. SRV on myös aiemmin toteuttanut Senaatille turvaluokiteltuja hankkeita.

– Parhaillaan rakennamme muun muassa Hämeenlinnaan uutta vankilaa, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo tiedotteessa.

Supon talo nousee niin sanottuna kärkihankeallianssina. Urakkamallia käytetään kaikissa Senaatti-kiinteistöjen suurimmissa ja tärkeimmissä hankkeissa.

Uusilla tiloilla Supo haluaa varmistaa, että se pystyy myös tulevaisuudessa hoitamaan vaativat asiantuntijatehtävänsä sekä kehittämään toiminta- ja työskentelytapojaan turvallisuus- ja tiedustelupalveluna.

Talon toiminnallisuuteen ja turvallisuuteen tehtävät ratkaisut ovat siksi Suomen oloissa poikkeukselliset. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisjohtaja Jonni Laitto toteaa tiedotteessa, että toimitilat on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Supon kanssa.