Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintoloiden tehovalvonta paljasti myös lepsuilua koronakurin suhteen – "Asiakkaiden tai seurueiden välillä pitäisi olla koko ajan 1–2 metrin turvaväli"

Tehovalvonta Uudenmaan ravintoloihin paljasti kurin paikoin höltyneen koronarajoituksissa, tiedottaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Virasto valvoi Uudenmaan ravintoloita tehostetusti 17.–23. elokuuta, kerrotaan tiedotteessa. Tarkastuskäynneillä valvottiin alkoholilain noudattamisen lisäksi sitä, miten ravintoloissa noudatetaan voimassa olevia ravintolatoiminnan koronarajoituksia ja -velvoitteita.

Valvonta osoitti, että koronakuri on ravintoloissa päässyt paikoitellen höltymään eikä rajoituksia noudateta täsmällisesti. Tartuntatautilain mukainen suunnitelma puuttui isosta osasta ravintoloista. Puutteita oli myös muistutuksissa turvaväleistä ja siitä, että sairaana ei saa tulla ravintolaan. Suurin osa ravintoloista kuitenkin noudattaa rajoituksia hyvin. Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 70 ravintolan toimintaa Helsingissä, Espoossa, Porvoossa, Lohjalla, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Kirkkonummella ja Inkoossa.

– Riittävä etäisyys ihmisten välillä on keskeinen keino vähentää tartuntariskiä. Turvavälit unohtuvat helposti etenkin illan edetessä, mutta ravintolan henkilökunnan pitää käydä tarvittaessa ohjeistamassa ja huomauttamassa asiakkaita niistä. Asiakkaiden tai seurueiden välillä pitäisi olla koko ajan 1–2 metrin turvaväli, muistuttaa tiedotteessa alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Ravintoloissa pitää olla jokaiselle asiakkaalle istumapaikka pöydän tai vastaavan tason ääressä. Ravintolan henkilökunnan pitää ohjeistaa asiakkaita hygieniakäytännöistä ja puhdistaa pintoja tehostetusti. Tiiviitä jonoja, tungoksia ja väen pakkautumista ei saa päästää syntymään. Ravintolan pitää tehdä suunnitelma siitä, miten laissa ja asetuksessa määrätyt rajoitukset ja velvoitteet toteutetaan käytännössä, sanotaan tiedotteessa.

Ravintoloitsijalla on vastuu tartuntatautilain mukaisten velvoitteiden noudattamisesta. Omavalvonta on keskeistä. Jos rajoituksista ei piitata huomautusten jälkeenkään ja useita erillisiä koronatartuntoja voidaan jäljittää ravintolaan, aluehallintovirasto voi tartuntatautilain mukaan määrätä ravintolan suljettavaksi määräajaksi. Lehikoinen kuitenkin muistuttaa, että jokaisella ravintolan asiakkaalla on vastuu omasta käyttäytymisestään.

– Ehdottomasti meistä jokainen voi nyt vaikuttaa siihen, miten tautitilanne kehittyy. Toimimalla vastuullisesti myös illanvietoissa ja noudattamalla ohjeita ja rajoituksia ravintolan asiakkaat voivat osaltaan ehkäistä uusia tartuntoja, Lehikoinen toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan valtioneuvostolle asetusta, jolla säädetään ravintolatoiminnan velvoitteista ja rajoituksista syyskuusta alkaen. Asetus täydentää ja täsmentää tartuntatautilain väliaikaista muutosta, jolla ravintolatoiminnan rajoittaminen on tehty mahdolliseksi. Asetuksella voidaan myös säätää lakipykälää lievemmistä rajoituksista ja velvoitteista.