Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kevytautoille laitettiin peruutusvaihde päälle – Suomi ei saa EU:lta poikkeuslupaa niillä ajeluun

Kevytautoja koskevien lakien kumoaminen on lähtenyt lausuntokierrokselle. Lait on kumottava ennen marraskuuta, jotta Suomen lainsäädäntö ei olisi EU-oikeuden vastaista.

EU:n komissio ei Suomen viranomaisten aktiivisesta vaikuttamisesta huolimatta antanut Suomelle poikkeuslupaa kevytautojen käyttöönottoon.

Kevytautolait hyväksyttiin 2018, jolloin kevytautoista tehtiin oma ajoneuvoryhmänsä. Kevytautot olisivat T-luokan ajoneuvoiksi muutettuja henkilöautoja, joiden nopeus olisi rajoitettu 60 kilometriin tunnissa. Kevytautoja saisi kuljettaa 15-vuotiaana AM-ajokortilla.

EU-komissio katsoi jo kesällä 2019, että lait ovat EU:n ajokorttidirektiivin vastaisia ja kiinnitti huomiota saamissaan kanteluissa esitettyihin turvallisuus- ja ympäristöongelmiin sekä markkinavaikutuksiin.

Eduskunta lykkäsi kevytautolakien voimaantuloa vuodella ja ne ovat tulossa voimaan ensi marraskuun alussa. Jos lakeja ei kumota sitä ennen, käynnistää komissio todennäköisesti rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Se puolestaan voi johtaa taloudellisiin seuraamuksiin.

Liikenne- ja viestintäministeriö on neuvotellut tiiviisti komission kanssa tavoista, joilla kevytautot voitaisiin sallia, mutta tuloksetta.

Ainoa laillinen tapa saada kevytautojen kaltainen liikkumisväline nuorten käyttöön on vaikuttaa tulevan ajokorttidirektiivin sisältöön.

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää nyt lausuntoja kevytautoja koskevien lakien kumoamisesta. Lausuntoaika päättyy elokuun lopussa.

Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä.