Yle: Helsingin virkistysalueita saatetaan liittää Nuuksion kansallispuistoon

Nuuksion kansallispuisto on nyt 5 500 hehtaarin laajuinen. Parhaillaan on menossa selvitys Helsingin omistamien virkistysalueiden mahdollisesta liittämisestä kansallispuistoon. Arkisto/Sirkku Aalto

Metsähallitus ja Helsingin kaupunki selvittävät parhaillaan Nuuksion kansallispuiston laajentamista, kertoo Yle.

Ylen mukaan asia on parhaillaan selvityksessä, jonka on määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Selvityksessä ovat Ylen mukaan yhteensä 3 300 hehtaarin alue, johon sisältyvät Salmin, Luukin ja Vaakkoin ulkoilualueet. Salmi sijaitsee Vihdissä, Luukki ja Vaakkoi puolestaan Espoossa.

Tällä hetkellä Nuuksion kansallispuiston koko on 5 500 hehtaaria.

Ylen mukaan Helsingin kaupunki on jo vuosien ajan myynyt ulkokunnissa sijaitsevaa maaomaisuuttaan.

– Esimerkiksi Salmin ja Luukin ulkoilualueet ovat sellaisia, joiden soveltuvuutta kansallispuistoalueeksi kannattaa selvittää, apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) sanoo Ylen haastattelussa.

Länsiväylä kertoi aiemmin elokuussa, että Nuuksion kansallispuiston syksystä odotetaan vilkasta. Elo-syyskuussa kansallispuistossa on yleensä vuoden toinen käyntipiikki toukokuun lisäksi.

Tuolloin asiantuntijat vinkkasivat retkeilijöille myös kansallispuiston ulkopuolisia alueita.

– Nuuksion kansallispuiston lisäksi kannattaa katsoa koko Nuuksion järviylänköä potentiaalisena retkeilyalueena. Ulkoilualueita ovat muun muassa Salmi, Vaakkoi, Luukki, Pirttimäki ja Karjakaivo, erikoissuunnittelija Liisa Neuvonen ja Nuuksion puistomestari Teemu Laine Metsähallituksesta sanoivat Länsiväylälle.

Nuuksiossa on päättyneenä kesänä esiintynyt jonkin verran myös lieveilmiöitä. Luvattomista nuotiopaikoista oli jo elokuun puoliväliin mennessä tehty lähes 250 ilmoitusta. Lisäksi puita oli kaadettu luvatta, ja poliisikin jalkautui kansallispuistoon öisten järjestyshäiriöiden takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.