Verohallinto maksaa toiseksi isoimman erän veronpalautuksia henkilöasiakkaille tämän viikon perjantaina eli 4. syyskuuta. Verohallinto maksaa veronpalautuksia tällä viikolla miljoonalle asiakkaalle yhteensä noin 850 miljoonaa euroa, kerrotaan tiedotteessa. Jäännösveron eli mätkyjen eräpäivä on tiistaina 1. syyskuuta 300 000 asiakkaalla.
Veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautuksensa jo heinäkuussa. Elokuussa veronpalautuksia sai kaksi miljoonaa asiakasta.
Veronpalautuksia tulee vielä maksuun myös lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Loppuvuoden kuukausina veronpalautusta saa vielä arviolta 400 000 asiakasta. Tarkka määrä ei ole vielä Verohallinnon tiedossa, koska kaikkien asiakkaiden verotus ei ole päättynyt.
Veronpalautuksen maksupäivä riippuu siitä, milloin oma verotus päättyy. Verotus päättyy eri asiakkailla eri aikaan, kaikkien asiakkaiden verotus päättyy viimeistään lokakuun loppuun mennessä, kerrotaan tiedotteessa.
Veronpalautusten maksupäivinä Verohallinnon asiakaspalvelussa on yleensä vilkasta.
– Asiakkaat esimerkiksi soittavat, miksi veronpalautus ei tullutkaan tilille. Usein vastaus on, että veronpalautusta on käytetty erääntyneiden verojen maksuun tai veronpalautus on mennyt ulosotossa oleviin velkoihin, ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta kertoo.
Verohallinnolla esimerkiksi pitää olla tiedossa asiakkaan tilinumero. Jos veronpalautus ei tullut tilille, oma tilanne kannattaa tarkistaa Verohallinnon verkkopalvelusta OmaVerosta.