Oulunkylässä jaetaan tällä viikolla 9 purkutuomion saaneen kerrostalon irtaimistoa edullisesti tai jopa ilmaiseksi.
Helsingin Uutiset kertoi tapahtumasta viime viikolla ja uutisen yhteydessä HU:n Facebookissa syntyi vilkasta keskustelua erityisesti siitä, että Sato aikoi luovuttaa kodinkoneita, kuten jääkaappeja ja liesiä ilmaiseksi, mutta hakijoiden omalla vastuulla.
Nyt Sato on korjannut suunnitelmaa siten, että se jakaa maksutta toimivia kodinkoneita, kuten jääkaappeja ja liesiä.
– Ne eivät ole siis asiakkaan omalla vastuulla, Satosta tähdennetään.
Lisäksi kodinkoneilla on palautusoikeus tiistaihin 8. syyskuuta 2020 saakka. Mahdollista palautusta varten ne tulee toimittaa Jokiniementie 40:een niille merkittyyn paikkaan.
Oulunkylästä puretaan matalia, 70-lukulaisia kerrostaloja, ja tilalle tulee tehokkaampaa uudisrakentamista hyvien liikenneyhteyksien varteen.
Sato on yksi Suomen suurimmista vuokranantajista, ja sillä on yli 25 000 asuntoa eri puolella Suomea sekä Pietarissa.