Helsinkiläinen Kaius, 18, sijoittaa säännöllisesti osakkeisiin ja rahastoihin, taloustietämys poiki myös opiskelupaikan – "Keväällä piti vain pitää pää kylmänä"

Talous: Pankit ovat huolissaan nuorten kyvystä käyttää rahaa järkevästi.

Helsinkiläinen Kaius Kumpulainen on sijoittanut varojaan jo pidemmän aikaa muun muassa suomalaisiin osakkeisiin ja ulkomaisiin rahastoihin. Hän toivoo, että talousasioita opetettaisiin nuorille koulussa nykyistä laajemmin. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Munkkiniemessä asuvalla Kaius Kumpulaisella, 18, on tavallista paremmin talousasiat hallussaan. Hän sijoittaa säännöllisesti rahaa suomalaisiin osakkeisiin ja kansainvälisiin rahastoihin.sijoittaa

– Keväällä oli mielenkiintoinen tilanne, kun koronakriisin pahimmassa vaiheessa osakekurssit putosivat roimasti. Silloin vain täytyi pitää pää kylmänä eikä rynnätä myymään osakkeita pois, Kumpulainen kertoo.

Varoja osakesijoittamiseen hän on saanut kesätöistä, joita hän teki Finanssiala ry:lle projektitehtävien muodossa.

– Nyt olen varusmiespalveluksessa Panssariprikaatissa. Inttiaikana en laita rahaa osakkeisiin, mutta ensi kesänä sijoittaminen jatkuu jälleen, Kumpulainen kertoo.

Hän on menestynyt talousosaajana jo aiemmin, sillä helmikuussa Kumpulainen voitti lukiolaisille tarkoitetun valtakunnallisen Talousguru-kilpailun.

Palkinnoksi heltisi opiskelupaikka Aalto-yliopistosta, missä hän aloittaa pian Kauppakorkeakoulun alaisen taloustieteen englanninkielisen kandidaattitutkinnon suorittamisen.

Lähes puolet lainansaajista haluaa nyt vakaat kuukausierät.

– Olisi todella hyvä, jos peruskouluissa opetettaisiin kaikille oppilaille aivan käytännönläheistä taloustaitoa. Lukiossa voitaisiin tarjota vapaaehtoiseksi aineeksi taloustiedettä, Kumpulainen toivoo.

Omat rahat Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"

Kaikilla nuorilla ei taloustietämystä Kumpulaisen tavoin ole. Pankit ovat huolissaan siitä, että taloustieteen osaaminen on suomalaisnuorten keskuudessa edelleen heikkoa.

– Esimerkiksi pakollinen taloustieteen opetus puuttuu lähes kokonaan lukioista ja yliopistoista. Nuorten heikko talousosaaminen näkyy valitettavasti myös lisääntyneinä maksuhäiriömerkintöinä, sanoo OP Helsingin henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja Tiina Mäkelä.

Danske Bank toteutti viime vuonna kyselytutkimuksen 15–29-vuotiaiden nuorten keskuudessa.

– Vastanneista vain kolmannes ajattelee, että nuorten talousosaaminen on edes jokseenkin hyvällä tasolla. Siksi koulujen talouskasvatustyön tukeminen ja kehittäminen on tärkeää, toteaa puolestaan Vähittäispankin johtaja Riikka Laine-Tolonen Danske Bankista.

Suomen Pankin maanantaina julkaisema raportti osoittaa, että suomalaisilla pankeilla on runsaasti erilaisia talousosaamisen kohentamiseen liittyviä hankkeita.

Käytännössä pankit järjestävät muun muassa iäkkäille kädestä pitäen digisparrauksia ja opettavat käyttämään esimerkiksi mobiili- ja verkkopankkia.

Pinja, 23, ja Miikka, 27, ostivat ensimmäisen asuntonsa – "Laina ei ahdista, koska samansuuruisista asumismenoista on selvitty tähänkin asti"

Koronatilanne sai keväällä kaikenikäiset suomalaiset suojaamaan etenkin asuntolainojaan erityisen ponnekkaasti.

Tiina Mäkelän mukaan myös asuntolainojen lyhennysvapaita on haettu Osuuspankista vilkkaasti.

– Asiakkaat haluavat varmistaa koronapandemian keskellä taloutensa tasapainon esimerkiksi sairastumisen, työttömyyden, lainojen koronnousun tai kodissa tapahtuvien vahinkojen varalta.

Osa suomalaisista on joutunut taloudelliseen ahdinkoon, mikä näkyy huolestuneina yhteydenottoina pankkeihin.

– Yhteyttä on otettu esimerkiksi lainan- ja luottokorttien lyhennysvapaista, kertoo Danske Bankin Laine-Tolonen.

Dansken asiakkaista kevään ja alkukesän aikana noin 40 prosenttia on halunnut lainalleen vakaan kuukausierän, kun taso on aiemmin ollut noin 25 prosentin luokkaa.

Kiinteistösijoittajat haalivat maahanmuuttajien suosiman ostarin osakkeita Helsingissä, vaikka vuokratontilla olevan rakennuksen arvo on 0 euroa – "Vaikea tilanne"

Maksuhäiriöt kasvussa

Lähes 400 000 saanut merkinnän

Tuoreimpien tietojen mukaan 390 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintöjä.

Määrä on kasvanut jo yli kymmenen vuotta.

Koronakriisin takia säädettiin kulutusluotoille tilapäinen 10 prosentin korkokatto.

Tämä kasvattaa kasvattaa erittäin todennäköisesti maksuhäiriöisten määrää.

Suomessa maksuhäiriömerkintä säilyy rekisterissä keskimäärin kolme vuotta.

Tämä on pohjoismaisittain verrattuna varsin lyhyt aika.

Merkintä johtuu usein siitä, että henkilö on velkaantunut usealle taholle. Tällöin yllättävä katkos tuloissa tai odottamattomat menot kaatavat talouden.

Lähde: Asiakastieto

Taiteeseen sijoittamalla voi vaurastua, jos tekee oikeita valintoja – Tässä asiantuntijoiden vinkit: "Ei uskon asia vaan tiedettä"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.