Helsingin seudun liikenne (HSL) selvittää mahdollisuutta muuttaa matkakortit kuvallisiksi. Nykyisissä HSL:n matkakorteissa valokuvaa matkakortin omistajasta ei ole.
Kuvallinen kortti nopeuttaisi matkalipun omistajan tunnistamista tarkastustilanteessa.
Tiedot käyvät ilmi valtuutettu Kati Juvan (vihr.) valtuustoaloitteesta liittyen matkakorttien ja kaavakkeiden saattamisesta sukupuolineutraaleiksi. HSL antoi aloitteeseen liittyen lausuntonsa asiasta. Kaupunginvaltuusto käsittelee Juvan aloitetta kokouksessaan tällä viikolla.
HSL toteaa lausunnossaan, että matkalipuntarkastajat kohtaavat päivittäin tilanteita, joissa henkilökohtaiseksi tarkoitettua matkakorttia käyttää joku muu kuin kortin oikea omistaja.
– Tarkastusresurssien ollessa rajalliset nopean ja kattavan ensiarvion tekeminen on tärkeää. Mikäli arvio iästä tai sukupuolesta antaa viitettä mahdollisesta väärinkäytöstä, asiakasta pyydetään esittämään henkilöllisyystodistus, toteaa HSL lausunnossaan.
Mahdollisia väärinkäytöstilanteita ovat esimerkiksi tilanteet, joissa tuttavat tai useat eri perheenjäsenet käyttävät samaa henkilökohtaista matkakorttia.
Aloitteessa Juva peräänkuuluttaa myös sitä, että kaupunki ryhtyisi toimenpiteisiin, jotta sukupuolta ei tarvitsisi kirjata matkakortteihin ja että kaikissa kaupungin käyttämissä kaavakkeissa ja kyselyissä annettaisiin vastaajalle mahdollisuus valita sukupuolineutraali vaihtoehto aina, kun se on juridisesti mahdollista.
HSL toteaa, että matkakortti sisältää tiedon omistajansa henkilötunnuksesta.
– Matkakortin tarkastustilanteessa ensiarvio siitä, onko kortti omistajansa hallussa, tehdään henkilötunnuksesta päätellyn ikä- ja sukupuolitiedon perusteella, HSL vastaa lausunnossaan.
Sukupuolten moninaisuuden kohtaaminen on HSL:n mukaan tarkastustyössä päivittäistä ja osa matkalipuntarkastajan ammattitaitoa. Tarkastajia on koulutettu muun muassa Setan toimesta.
Henkilötunnuksen uudistamista pohtinut työryhmä esittää, että vuodesta 2027 alkaen Suomessa otettaisiin käyttöön uudenmuotoinen henkilötunnus, josta ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa. Uudenmuotoinen henkilötunnus korvaisi tällä hetkellä käytössä olevat henkilötunnukset.
Myös tasa-arvotoimikunta kannattaa aloitteessa esitettyä toimenpidettä. Palvelutilanteissa henkilötunnuksessa oleva sukupuolimerkintä voi aiheuttaa huolta niille, joiden sukupuoli ei vastaa henkilötunnukseen merkittyä sukupuolta.
Tasa-arvotoimikunta toteaa edelleen, että monissa kaupungin verkkoja muissa kyselyissä vaihtoehtoja sukupuolen merkitsemiseen on edelleen vain kaksi. Myöskään väestörekisterissä ei nykyisin ole mahdollisuutta kirjata sukupuoleksi muuta kuin mies tai nainen.