Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansallispuistojen kävijämäärät nousivat huikeasti –  Sipoonkorvessa kasvua 147 prosenttia, korona vauhditti retkeilyä

Kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat vuoden alusta heinäkuun loppuun 20 prosentilla verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Käyntejä kertyi kaikkiaan 2,4 miljoonaa, josta 400 000 on kasvua, tiedottaa Metsähallitus.

Esimerkiksi Nuuksiossa kävijöitä oli 217 495, mikä oli 19 prosenttia eli runsaat 34 000 kävijää viime vuotta enemmän.

Sipoonkorvessa käynnit kasvoivat peräti 147 prosenttia. Tänä vuonna kävijöitä oli 128 510, kun viime vuonna heitä oli 76 578.

Metsähallituksen mukaan Sipoonkorven kansallispuiston uudet palvelurakenteet olivat yksi syy käyntimääräennätyksiin. Metsähallitus teki yhteistyötä Vantaan kaupungin kanssa Sipoonkorven kansallispuistoon johtavan sillan rakentamisessa Kuusijärveltä.

Ulkomaalaisten asiakkaiden puute on näkyi keväällä pohjoisen matkailukohteilla ja kesällä esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa ja Suomenlinnan kupeessa olevassa Vallisaaressa.

Pohjois-Suomessa koronasulku sulki Lapin matkailun maaliskuusta toukokuulle, mutta sielläkin kesäryntäys kompensoi jonkin verran perinteisesti korkean sesongin pudotusta.

Kansallispuistojen käyntimäärien kasvu on monen tekijän summa. Koronakevät nosti lähiretkeilykohteiden suosion ennen näkemättömiin lukemiin. Kesällä suomalaiset lisäsivät kotimaan matkailua, ja myös pohjoisempien kohteiden kesämatkailu sai paljon uusia asiakkaita.

Metsähallituksen Luontopalvelujen saama lisärahoitus tuli niin ikään oikeaan aikaan. Reittejä ja taukopaikkoja saatiin parannettua.

– Kansallispuistojen palveluille on kysyntää. Korona-aika toi meille uusia asiakkaita, joista iso osa on varmaan tullut jäädäkseen. Kun pandemian helpottuessa kansainväliset asiakkaat palaavat kansallispuistojen kävijöiksi uskomme tänä vuonna saavutettavan käyntimäärätason pysyvän ellei kasvavan tulevina vuosina, sanoo Metsähallituksen tiedotteessa luontopalvelujohtaja Timo Tanninen.

Kävijäpaineista huolimatta kävijätyytyväisyys säilyi tutkimusten mukaan erittäin hyvänä. Asteikolla yhdestä viiteen tyytyväisyys oli 4,4.