Pääkaupunkiseudun pientaloista lähes 90 prosentissa on vähintään yksi tulisija. Syksyn viilenevät ilmat lisäävät puunpolttoa, mikä näkyy ilmanlaadun mittauksissa pienhiukkasten pitoisuuksien kasvuna.
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) teettämän kyselyn mukaan kuitenkin vain harva pääkaupunkiseudun asukas kokee puunpolton savut terveys- tai viihtyvyyshaittana.
Erityisesti omasta tulisijasta syntyviä päästöjä ei mielletä haitallisiksi. Puunpolton päästöillä on kuitenkin ihmisten terveydelle merkittävä vaikutus. Päästöille altistuvat niin tulisijan lämmittäjät itse kuin lähialueen asukkaat.
– Tulisijoja lämmitetään erityisesti iltaisin ja puusaunoja eniten lauantaisin. Samaan aikaan ihmiset viettävät aikaa kotonaan ja pihoillaan ja altistuvat siten päästöille, kertoo tiedotteessa HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.
Väkevä tähdentää, että kukin tulisijan käyttäjä pystyy vähentämään omasta puunpoltosta syntyviä päästöjä.
– Keskeistä on huolehtia tulisijansa kunnosta ja polttaa vain kuivaa puuta eikä lainkaan roskia. Pääsääntöisesti uusi tulisija on vähäpäästöisempi kuin vanha.
Puut säilyvät parhaiten kuivina hyvässä puuvajassa, joka suojaa puita sateelta ja jossa ilma pääsee kiertämään lattian, seinien ja katon raoista.
Keväällä 2019 tehdyn HSY:n kyselyn mukaan polttopuiden säilytys on parantunut pääkaupunkiseudulla. Yli puolet säilyttää puunsa erillisessä puuvajassa. Muutama vuotta aiemmin suurin osa säilytti puunsa pihalla pinossa tai talon seinustalla pressun alla.
Tässä HSY:n ohjeet puun polttamiseksi mahdollisimman vähäpäästöisesti:
- Polta vain kuivaa puuta. Älä polta koskaan roskia.
- Sytytä nopeasti. Käytä pieniä ja kuivia puita, jotta puut syttyvät nopeasti.
- Pääsääntöisesti paras tapa sytyttää on päältä tai yläosasta.
- Lisää uudet puut vasta silloin, kun liekki hiipuu.
- Aloita lämmitys pienillä puilla ja kasvata kokoa loppua kohti.
- Polta useassa erässä. Älä lataa pesää täyteen.
- Hyvä palaminen tarvitsee riittävästi ilmaa. Säädä ilmaa tulisijan käyttöohjeen mukaisesti.
- Tarkista tulisijan oikea käyttötapa käyttöohjeesta.
Lisää vinkkejä täältä.