Asuminen: Marjaniemestä on purettu vanhaa asuntokantaa. Tilalle tulee uudisasuntoja, jotka houkuttelevat hyvätuloisia perheitä.
Marjaniemestä on tullut viime vuosien aikana etenkin nuorten helsinkiläisten tavoittelema asuinalue, jonne muutetaan Helsingin ydinkeskustasta.
Tavoitteena on suurempi koti ja laadukkaampi asuinympäristö.
– Kyllä tällainen ilmiö on ollut kuluneen kevään aikana selvästi havaittavissa. Nuoret lapsiperheet muuttavat keskustan kerrostalokaksioista esimerkiksi Marjaniemenrantaan. Asuntonsa myytyään he saavat sitten huomattavasti enemmän asuinpinta-alaa, kertoo myyntipäällikkö Kari Karlsten Prime House Oy:stä.

Marjaniemessä ei tällä hetkellä ole vireillä laajoja kaavahankkeita.
– Uutta asemakaavaa ei ole tälle alueelle suunniteltu, eikä sille oikein ole tarvettakaan, sillä Marjaniemenranta on varsin tiiviisti rakennettu, kertoo arkkitehti Mikko Näveri Helsingin kaupungilta.
Aluetta voisi kai verrata Espoon Westendiin.
– Uudisrakennuksia kuitenkin nousee alueelle, koska vanhoja taloja puretaan ja tilalle rakennetaan uusia.
Tästä löytyy esimerkki Marjaniemenrannassa, jossa syttyi vuonna 2018 asuntopalo. Liekit nielaisivat omakotitalon asuinkelvottomaksi, rakennus purettiin ja nyt tontille on valmistumassa moderni hirsitalo.
Väkiluku Marjaniemessä on kasvanut 2000-luvulla maltillisesti: nyt asukkaita on parisentuhatta, mikä on vain toistasataa henkeä enemmän kuin vielä vuosituhannen alussa.
– Marjaniemeläisten suhtautuminen kaupunginosaansa on kaksijakoista. Osa rakastaa todella paljon tätä aluetta, mutta sitten on niitä, joita Itäkeskuksen läheisyys häiritsee, Kari Karlsten kertoo.
– Sille asialle ei oikeastaan voi mitään. Marjaniemenranta on kuitenkin kaikesta huolimatta rauhallinen asuinalue.
Marjaniemenranta on profiloitunut omakotialueena, jossa sijaitsee kymmenittäin arvoasuntoja.
– Aluetta voisi kai verrata lähinnä Espoon Westendiin. Talonostajat arvostavat hyvää merimaisemaa ja myös sitä, että naapureihin ei ole suoraa näköyhteyttä.
Karlsten on myynyt viimeisen vuoden aikana Marjaniemestä puolenkymmentä taloa, joiden hinta on ylittänyt 900 000 euroa.
– Kyllä Marjaniemeä voi hyvällä syyllä pitää arvoalueena. Kallein myymäni asunto taitaa olla hinnaltaan yli 1,5 miljoonaa.
Kuluneella viikolla sekä Etuovi- että Oikotie-palvelun kautta oli Marjaniemessä myynnissä parisenkymmentä asuntoa, joista joka neljännen kohdalla hintapyyntö ylitti miljoonan euron rajan.