Etätyö tuo helposti jumeja kroppaan – fysioterapeutilta kaksi vinkkiä kotikonttorilla puurtavalle

Keho: Kotona istutaan usein epäergonomisesti. Fysioterapeutti on eniten huolissaan kuitenkin ikäihmisten liikunnan puutteesta.

Korona pakotti monet keväällä etätyöhön ja kotikonttorilla puurtaminen on jatkunut siitä saakka. Kotona työasennot eivät ole yhtä mietittyjä kuin työpaikalla. Arkisto/Marko Kauko
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Moni toimistotyöläinen on edelleen etätöissä kotona. Huonot työasennot, taukojen puuttuminen ja kaikenlaisen liikkumisen vähäisyys tuovat oireita monelle. Fysioterapeutti Tuija Faarinen näkee tämän omassa työssään konkreettisesti.

– Kaikenlaiset omituiset paikat ovat kipeänä, mitä ei ennen ole asiakkailla ollut. Tämä on ihan trendi, joka nyt yhtäkkiä näkyy, Faarinen kertoo.

– Etätyötä tekevät oireilevat erilaisina ja muuttuneina niska–hartiaseudun sekä alaselän alueen kiputiloina. Oireethan tulevat aina hiukan viiveellä ja usein ihmisellä itsellään onkin vaikeuksia tunnistaa mikä oire mistäkin tekemisestä johtuu.

–  Kotona etänä työskennellessä usein myös istutaan yhtäjaksoisesti pidempään kuin omalla työpisteellä, jossa usein työkaverilla voi olla asiaa, käydään välillä syömässä sekä tauoilla. Kotona saatetaan uppoutua siinä epäergonomisessa työasennossa työskentelyyn niin, että ajantajun kadotessa keho onkin ihan jumissa ja puuduksissa liikkeelle lähdettäessä.

Tylsistyminen ja apatia vaanivat etätyötä tekeviä, kun päivät toistuvat samanlaisena ja tauot unohtuvat – helpottaisivatko nämä keinot?

Faarisen asiakkaat ovat pääasiassa työssäkäyviä aikuisia. Ennen koronaa hän kävi lauttasaarelaisessa palvelutalossa, mutta korona katkaisi viikottaiset kuntoutukset, eikä niitä ole vieläkään voitu jatkaa.

– Ikäihmiselle liikkumattomuudella on seurauksena kunnon romahtaminen, eikä tarvitse olla pitkäkään aika, sanoo Faarinen, joka on huolissaan koronaeristyksen vaikutuksista vanhuksiin.

– Tasapaino muun muassa heikkenee hyvin nopeasti, mistä seuraa herkästi kaatumisia ja sen seurauksena pahimmillaan murtumia leikkauksineen ja vuodelepoineen. Myös lihasvoima hupenee ikääntyneellä erittäin nopeasti ja myös se on usein kaatumisten taustasyynä.

– Toki vuodepotilaallakin on pitkällä ja sinnikkäällä viikottaisella fysioterapeuttisella kuntoutuksella mahdollista kuntoutua ainakin jollain tasolla avustettuna liikkuvaksi, mutta sellaiset suuret muutokset kehossa vaativat paljon aikaa, Faarinen jatkaa.

Moni puurtaa nyt kotikonttorilla – Tutkija: "Toivottavasti vanhentunut käsitys etätöistä lusmuiluna vähenee"

Faarinen muistaa vuosien takaa asiakkaan, jossa toispuoleisen halvauksen saanut ikäihminen kuntoutui laitoshoidetusta vuodepotilaasta siten, että pystyi asumaan itsenäisesti ja hoitamaan itse jopa kauppa-asiansa.

– Aivan huikea kokemus, en tule ikinä unohtamaan sitä. Mutta kyllä se vaati vuoden työn ja myös sitä, että asiakas itse oli sitoutunut harjoitteluun.

Fysioterapeutti Tuija Faarinen pitää omaa vastaanottoa Kampissa. Tuija Faarinen

Pieni näyttö ja huono työasento rasittavat etätyöläisen silmiä – katso optikon vinkit kotona työskentelyyn ja silmäjumppaan

Tutkija työuupumuksesta: "Kyseessä ei ole sairaus" – opettajia uhkaa kyynistyminen, jos liialliseen työkuormaan ei puututa

Etätöissä keittiön pöydän äärellä könöttävälle työikäiselle Faarisella on neuvo: kannattaa puuttua ensimmäisiin tuntemuksiin ja pyrkiä korjaamaan asento ergonomiseksi. Oireilla on taipumus pidentyä ja pahentua ajan myötä.

– Toinen vinkki on hankkia kotiin tasapainotyyny, joita myydään ihan marketeissa, ja istua sen päällä tuolilla. Sillä saa liikettä myös alaselän pieniin, syviin lihaksiin, jotka eivät muuten sitä oikein saa, mutta joiden aktivointi selkäkipujen ennaltaehkäisijänä sekä lievittäjänä on tärkeää.

– Istuminen tyynyn päällä riittää, mitään jumppaa siinä ei tarvitse tehdä.

Kuka?

Tuija Faarinen

Tuija Faarinen on työskennellyt fysioterapeuttina 27 vuotta, ensin Kemissä ja viimeiset 10 vuotta Helsingissä.

Pitää omaa Fysiostate-vastaanottoa Kampissa Abrahaminkadulla.

Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu

Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut