Vihreiden Mari Holopainen huolestui Helsingin kasvusta: "Asukkaille tärkeitä viheralueita menetetään"

Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Vihreiden valtuutettu Mari Holopainen on huolissaan Helsingin rakentamisen kovista kasvutavoitteista.

Hän sanoo, että vuodessa valmistuu jopa 7 000 asuntoa.

– Tiivistämisen yhteydessä on vaarana menettää - ja tosiasiallisesti menetetäänkin - asukkaille tärkeitä viheralueita. Helsingin vehreys ja kulttuuriympäristöt ovat olennainen osa kaupungin kansainvälistä vetovoimaa, hän sanoo Helsingin Uutisten kolumnissa.

Holopainen sanoo, että kaikki ihmiset eivät saa riittävää mahdollisuutta vaikuttaa kaavoituksen etenemiseen. Myös valtuutettujen mahdollisuudet voivat olla rajalliset.

– Ilta- ja viikonlopputöissä toimivien luottamushenkilöiden resurssit ovat inhimillisesti usein riittämättömät perehtymään kaavoituksen ja palveluiden paikalliskysymyksiin tarvittavalla syvyydellä. Yhteistyö kansalaisten ja päätösten välillä jää ohueksi, mikäli ihmisten osallisuus ei ole osa valmisteluorganisaation dna:ta.

Lue koko kolumni tästä!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.