S-marketin parkkipaikalle rakennetaan 31-kerroksinen asuintorni Vuosaaressa – näin luvataan asuntojen hinnoista

Asuminen: Skanskalla on jättihanke metroaseman ja Columbuksen vieressä.

Lopullista aloitusajankohtaa ei ole lyöty lukkoon, koska se riippuu myös markkinatilanteesta, kertoo Skanska. Arkkitehtitoimisto B&M Oy
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Vuosaareen aletaan ensi vuonna rakentaa asuintornia, joka tulee jättämään taakseen alueen nykyisen korkeimman rakennuksen, 26-kerroksisen Cirruksen.

Ensin hankkeessa rakennetaan 23-kerroksinen torni vapaarahoitteisille vuokra-asunnoille. Se on Skanska Kotien aluejohtaja Juhani Asparan mukaan tarkoitus aloittaa ensi keväänä ja 31-kerroksisen omistusasuntotornin rakentamisen on tarkoitus käynnistyä ensi kesänä.

– Tietysti riippuen markkinatilanteesta ja muusta, Aspara lisää.

Asparan mukaan matalamman tornin rakennusaika on 2,5 vuotta ja korkeamman kolme. Asuntoja torneihin tulee yhteensä noin 500.

Talot nousevat Vuotien varteen paikalle, jossa nyt on ollut muun muassa Columbuksen parkkipaikka, josta ihmiset ovat kipaiseet kauppakeskuksen alakerran S-marketiin.

Kivijalkaan tulee liiketilaa. Arkkitehtitoimisto B&M Oy

Tulevaisuudessa 31-kerroksisen talon porrashuoneen ulkopuolella pääsee heti astumaan metroon, kuvailee Aspara.

Hän vakuuttaakin, että muun muassa hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen ansiosta vain hieman Redin Majakkaa matalampi torni tulee vetämään vertoja Kalasataman kohteille, vaikkei se sijaitsekaan kantakaupungissa.

Aspara uskoo, että tornitaloasumiselle on Vuosaaressa kysyntää.

– Olihan Cirruksellekin, hän muistuttaa.

Uusi Atlas tulee olemaan Vuosaaren korkein asuintalo ja näkyvä maamerkki, joten Aspara uskoo, että se kiinnostaa monia myös sen vuoksi, että voi sanoa asuvansa ”siinä kaikkien tuntemassa talossa”.

Skanskan verkkosivujen mukaan asunnot tulevat ennakkomarkkinointiin keväällä.

Vuosi sitten Skanska lupasi pitää uuden tornin asuntohinnat vastaavia kohteita, kuten juuri Kalasataman torneja edullisempana, onko suunnitelma edelleen sama?

– Kyllä on, toki korkeampi rakentaminen on aina kalliimpaa, mutta rakennusteknisissä ratkaisuissa säästetään missä voidaan, ja pienikin säästö myös kertautuu hankkeessa, Aspara muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.