Köyhät yksinhuoltajaäidit pyrkivät estämään köyhyyden periytymisen vaikka oman hyvinvointinsa kustannuksella – THL:n tutkimuksessa löytyi asioita, joiden avulla arjesta selviää

Kuvituskuva. Katja Juurikko/Arkisto

Minna Harmaala

Pienituloiset yksinhuoltajaäidit pelkäävät usein, että köyhyys siirtyy pysyväksi osaksi heidän lastensa elämää. He haluavat estää tämän niin kovasti, että panostavat lapsiinsa vaikka oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Tieto selvisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksesta, jossa analysoitiin 31:n köyhyyttä kokeneen yksinhuoltajaäidin haastattelua. Mukana olleiden äitien lasten ikä vaihteli taaperoista aikuisiin.

– Äitejä pelottavat myös köyhyyteen liitetyt kielteiset leimat. Yhteiskuntakelpoisten kansalaisten kasvattaminen on keino vastustaa näitä ennakkoluuloja ja saada arvostusta muilta ihmisiltä, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola tiedotteessa.

Hyvää vanhemmuutta tavoitellessaan yksinhuoltajat tekevät myös sellaisia valintoja, joita yhteiskunta yrittää vähentää. Eli esimerkiksi jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan sen sijaan, että menisivät pienipalkkaisiin töihin.

– Tutkimuksemme osoittaa, että pienikin lisätuki esimerkiksi lasten harrastuksiin voi vahvistaa pienituloisten äitien valmiuksia onnistua kasvatustehtävässään haluamallaan tavalla ja auttaa ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen katkaisemisessa, sanoo tiedotteessa tutkimusprofessori Heikki Hiilamo THL:stä.

Sosiaaliturva auttaa yksinhuoltajia selviytymään taloudellisesti, mutta niihin liittyvät käytännöt myös voivat tuntua nöyryyttäviltä. Isolan mukaan sosiaaliturvasta saa enemmän irti, jos ihminen kokee olevansa osallisempi omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

–Oman potentiaalin saavuttamiseksi tarvitaan myös muilta saatua arvostusta, merkityksellisyyden kokemuksia, tasa-arvoisia kohtaamisia ammattilaisten kanssa ja irtiottoja arjesta. Nämä tekijät ovat keskeisiä osallisuuden kokemuksessa, Isola tulkitsee tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan on viisi asiaa, jotka voivat .joko auttaa tai hankaloittaa yksinhuoltajan selviytymistä arjessa.

1. Sosiaaliturva luo toimeentulon perustan, mutta sen nöyryyttäviltä tuntuvat käytännöt voivat hankaloittaa arkea.

2. Yhteisöllisiä toimintavalmiuksia syntyy esimerkiksi silloin, kun naapurit vaihtavat keskenään tiskivuoroja leipäjonokäynteihin tai kokoontuvat hoitamaan yhteistä viljelypalstaa.

3. Esimerkiksi päivisin järjestettävät maksuttomat harrastukset ja lapsen koulunkäynnin tukeminen voivat jäädä vanhemmilta hyödyntämättä kiireen takia. Tämä vaikuttaa köyhän yksinhuoltajan pohdintaan siitä, jäädäkö kotiin vai mennäkö töihin.

4. Riittävät tulot auttaisivat tukemaan lapsia taloudellisesti aikuisinakin, mutta pitkään työelämästä pois olleiden äitien on vaikea työllistyä ja eläke jää pieneksi.

5. Henkiset tai fyysiset mahdollisuudet irrottautua huolien täyttämästä arjesta ovat tärkeitä, jotta vaikeudet eivät kasaudu mielenterveyden ongelmiksi. Jos lomaan ei ole varaa, irrottautumista palvelevat satunnaiset törsäyspäivät ja haaveilu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut