Kolumni: Helsinki ja Espoo maksavat laskun

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Espoon kaupunki

Valtio ja kaupungit valmistelevat kuumeisesti budjettejaan. Taloudellinen toimintaympäristö on tukala, ja tukalammaksi muuttuu: menot kasvavat ja tulot putoavat. Mutta kuntien kannalta yksi asia on ja pysyy – Helsinki ja Espoo maksavat laskun.

Kun tarkastellaan kunnallisverotusta, niin usein sanotaan, että esimerkiksi Espoo verottaa kuntalaisiaan kevyesti, onhan veroprosentti Suomen kolmen pienimmän joukossa. Pelkän veroprosentin tarkastelu aiheuttaa kuitenkin harhan varsinkin suurten kaupunkien keskuudessa. Veroprosentin oikea teho eli efektiivisyys onkin Espoossa siinä kolmanneksessa, jotka maksavat eniten kunnallisveroa.

Valtionosuusjärjestelmä on monimutkainen ja harva osaa sitä laskea. Silti siinä on silmiinpistävää verotulontasaus. Helsinki ja Espoo maksavat verotulontasausta yhteensä 545 000 000 euroa muille Suomen kunnille. Yhteensä maksavia kuntia on 25, joiden joukossa myös Vantaa ja Kauniainen. Helsingin ja Espoon osuus maksetusta tasauksesta on noin 85%. On hyvä kysymys, että pitääkö valtionosuusjärjestelmän ainoastaan keskittyä taantuvien kuntien palvelurakenteiden ylläpitoon, vai tulisiko sen tukea ja huomioida myös kaupunkien kestävää kasvua ja tarpeita?

Itse en asettaisi pieniä ja suuria kuntia vastakkain, vaan kehittäisin valtionosuusjärjestelmää avoimeksi ja selkeäksi järjestelmäksi, joka kannustaisi sekä pieniä että isoja taloudellisesti ja ekologisesti järkevään toimintaan. Nykyinen kryptinen edunvalvontaan valjastettu järjestelmä on kuitenkin elinkaarensa päässä.

Valtion verotuksessa sama toistuu, ja helsinkiläisten ja espoolaisten veronmaksajien merkitys vain korostuu. Turhaan ei ole Espootakaan kuvattu valtakunnan tasolla rahantekokoneeksi. Yhdessä helsinkiläisten kanssa espoolaisten verotulojen kasvu on kattanut valtion tuloverojen kasvusta 2014-2018 jopa 88 prosenttia..

EU miettii 750 miljardin euron elvytyspaketin jakamista. Sekin huolettaa. Yleensä EU:n jakoperusteet ovat Euroopassa vieneet rahat etelään ja Suomessa pohjoiseen. Tältä seudulta löytyvät kuitenkin EU:n aidot nettomaksajat.

Ei ole yllätys, että hallituksen esitys sote-uudistuksen rahoituksesta perustuu samaan periaatteeseen: Helsinki, Espoo ja Uusimaa maksavat laskun. Kaupungit ja HUS antoivat asiasta erittäin kriittiset lausunnot.

Espoolaiset veronmaksajat tukevat merkittävästi Suomen muiden kuntien taloutta sekä valtion- että kunnallisverotuksen kautta, ja samalla kasvava Espoo velkaantuu. Soten talousvaikutukset ovat Espoolle kestämättömiä. Esitys leikkaa suoraan ja perusteettomasti kaupungin rahoitusta ja muuttaa rahoituksen rakennetta kasvukaupunkien kannalta vahingollisesti. Espoo vastusti jyrkästi jo edellisen hallituksen esittämää rahoitusratkaisua, ja nyt tämän hallituksen ehdotus on vielä huonompi.

Näin ei voida jatkaa.

Jukka Mäkelä

Kirjoittaja on Espoon kaupunginjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut