Poliisi tavoitti viime viikolla tehdyssä valtakunnallisessa liikennevalvonnassa runsaasti matkustajia ilman turvavöitä etu- ja takapenkillä sekä ajon aikana matkapuhelinta käyttäneitä moottorikäyttöisten ajoneuvon kuljettajia ilman hands free -laitteita. Turvavyörikkomuksista koitui 725 liikennevirhemaksua ja kännykän käytöstä ajon aikana 730 liikennevirhemaksua, kerrotaan Poliisihallituksen tiedotteessa. Ilman turvavyötä matkustaneita tavattiin etupenkillä 699 ja 26 takapenkillä.
Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta korostaa turvavöiden käytön tärkeyttä.
– Turvavyön käyttö pelastaa ihmishenkiä kolaritilanteessa, eikä kukaan meistä voi olla varma, ettei siihen tilanteeseen joutuisi joko omasta syystä tai toisten virhearvioinneista johtuen, Kallio sanoo tiedotteessa.
Hän myös muistuttaa, että matkapuhelimen käyttö liikenteessä ajon aikana aiheuttaa usein vaaraa ja haittaa muulle liikenteelle.
– Jos puhelinta käytetään, niin käytetään niitä vain hands free -laitteilla, Kallio painottaa.
Suojatiesääntöjen laiminlyönneistä annettiin yhteensä 71 sakkoa ajoneuvojen kuljettajille. Heistä 24 ohitti suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon tai raitiovaunun pysähtymättä tai laiminlöi velvollisuutensa hidastaa nopeuttaan tai tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä näkyvyyden ollessa suojatielle rajoittunut muulla tavoin. 31 ei antanut esteetöntä kulkua suojatielle valmistautumaan menevälle ja 16 ei antanut suojatiellä jo olleille esteetöntä kulkua.
Poliisin tekemä valvonta ja suojatieonnettomuuksien vähentyminen viime vuosina osoittavat, että suojatien arvostus on parantunut. Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut keskimäärin 22 ja loukkaantunut lähes 400 jalankulkijaa. Yli puolet kuolemantapauksista tapahtui taajamissa ja 90 prosenttia loukkaantumisista taajamissa, kerrotaan tiedotteessa.
Poliisi myös tarkasti valvontaviikon aikana 440 ulkomaalaiselta maassa oleskelun edellytykset. Poliisi tekee ulkomaalaisvalvontaa myös osana muuta valvontatehtävää esimerkiksi juuri liikenteenvalvonnan tai ravintolavalvonnan ja työmaavalvonnan yhteydessä.
Ulkomaalaisvalvonta on poliisille ulkomaalaislaissa määrätty tehtävä. Tiedotteen mukaan poliisin valvontatoimet eivät saa koskaan perustua pelkästään todelliseen tai oletettuun etniseen alkuperään, vaan toimenpiteen taustalla tulee olla vihje- tai analyysitietoa laittomasta maassa oleskelusta.