Rapistuvan ostoskeskuksen ravintolat yllättävät Helsingissä – huippuhyvää pizzaa ja aitoa kiinalaista

Ravintolat: Rapistuneessa ostoskeskuksessa syödään hyvin.

Markku Lahti kertoo, että Levanto-ravintolan pizzapohjat tuodaan Italiasta pakasteina. Sakari Nupponen
Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Viime viikonloppuna vilske vain yltyi. Levanto Pizza & Birra oli ottanut valikoimiinsa myös burgerit – sillä seurauksella, että Lihatukku Votkinin kaupunginkuulu burgerliha loppui kesken.

Burger ei kuitenkaan ole pääjuttu, vaan artesaanipizza. Levanto on yksi historiallisen ostoskeskuksen neljästä ruokapaikasta.

Sunnuntaina keittiössä ja salissa töitä paiskineet Markku Lahti ja Kaj Kuhlefelt sekä heidän liikekumppaninsa Anssi Okkonen lähtivät tähän kulmahuoneistoon aikeella, että ”ollaan niin pitkään ennen kuin puskutraktorit tulevat”.

Lahti alleviivaa olevansa ei-niin-kova-ammattilainen, mutta Kuhlefelt on ollut ravintoloitsijana muun muassa Pörssiklubilla ja Uunisaaressa.

"Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

1960-luvun ostarin purkutuomio on purettu, joten Levanto saa jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Rappio paistaa paikoin rakennusryppään nurkilla.

Tätä ennen Levanton paikalla oli R-kioski, josta muistuttavat teipit yhdellä ikkunasyrjällä. Vanhemmat kulosaarelaiset muistavat myös paikalla olleen K-kaupan.

Pizzerialla onkin tavallista mittavammat tilat ja matkalla wc-tiloihin löytyy taidenäyttely.

Kulosaaren ostoskeskus valmistui vuonna 1960. Johanna Erjonsalo / arkisto

Levanton artesaanipizzan pohjat tulevat samannimisestä 5 000 asukkaan pikkukaupungista Italiasta.

Taikinalla on sata vuotta vanha juuri, ja se on käsin tehty. Tulee toki pakasteena Suomeen.

Eniten myyvä pizza on Spianata, jossa pääraaka-aine on Calabrian alueen tulinen salami. Lopputulos on silattu smetanalla, hunajalla ja Myrttisen valkosipulisuolakurkulla.

Paistamisen jälkeen kuori rapsahtaa niin, että jo äänestä kuuluu mille kokonaisuus maistuu.

Kuparilyhty Kulosaaren ostarilla. Sakari Nupponen

Ne kolme muuta ruokapaikkaa – Alepan lisäksi – ovat kiinalainen ravintola Chengdu. Leipomo Ehon perustama lähiöravintola Kuparilyhty ja äyriäistukun pop up -piste, joka kuitenkin päätti sesonkinsa viime viikonloppuna.

Kuparilyhty oli joskus legendaarinen menomesta, johon tultiin joraamaan kaukaa.

Kiinalainen Chengdu on aivan oma lukunsa.

Palvelu on ystävällinen. Englanniksi. Pyydettäessä saa neuvot, mikä on aitoa kiinalaista.

Täällä ei todellakaan tarvitse syödä sitä hapanimeläkastiketta ja bambunversoja.

Missä on Helsingin paras kebab-ravintola? – ehdota omaa suosikkiasi Helsingin Uutisten äänestyksessä

Sali on melkein täysi sunnuntaina puolilta päivin. Lapsiperheitä on paljon. Kiinalais-suomalaisia seurueita ja nuorten miesten poppoita lähikulmilta.

Henkilökunta kyselee, miten voimakkaan tulista haluaa, mutta unohtaa antaa korianterivaroituksen. Kiinanpersilja lienee ongelma jopa noin kymmenelle prosentille suomalaisista.

Siirtelen korianterin syrjään. Nautin ruoasta, jossa on oikeasti makuja.

Tuttu ilmiö toistui kauppakeskuksessa: Ravintola laittoi lapun luukulle, tilalle hampurilaisia – "Kysyntä on räjähtänyt"

Pääkirjoitus Asiakkaat kyllästyivät kauppakeskusten ravintoloihin

Rivitalon pihassa hifistelevä Mikko, 38, tietää, kuinka tehdään täydellinen pizza – "Pizzalapiosta ollaan valmiita maksamaan jopa 100 euroa"

Nämä ovat 3 yleisintä mokaa pizzanteossa: "Ei ymmärretä, kuinka tarkkaa se on"

Kauppakeskuksen asiakkaat toivoivat halvempia ravintoloita ja "bonusta" – pomolla mielessä 2 vaihtoehtoa yli muiden

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.