Kustannukset: Liikennemerkki on vaihdettava, vaikka sen reunanauhan leveys olisi muuttunut vain millimetreillä.
Helsingin kaupunki uusi kaikki 100 000 liikennemerkkiään. Kesäkuussa voimaan astuneessa tieliikennelaissa siirtymäajaksi merkkien vaihdolle on määritelty 10 vuotta, mutta Stara aikoo tehdä työn huomattavasti nopeammin.
– Helsinki ei halua olla liikennemerkkien museo, perustelee Staran tuotantopäällikkö Mika Honkasalo tiedotteessa.
Hän kuvailee merkkien vaihtoprojektin luonnetta laajuudeltaan suureksi, aikaa vieväksi ja työllistäväksi.
Vaihto ei vaikuta kaupunkilaisten liikenneturvallisuuteen. Uusi merkki tulee vanhan tilalle, joten kadut eivät ole missään vaiheessa ilman merkkejä, Honkasalo toteaa.
Näkyvimmät merkit, kuten suojatiet ja jakajat, uusitaan ensin. Pyöräteiden merkitseminen kaksisuuntaisiksi on muutoksessa keskeinen ja se tehdään pikaisesti.
Yhden tavanomaisen merkin vaihto vie muutamia minuutteja. Sen sijaan ison portaaliopasteen kokoaminen ja asennus on useamman tunnin työ, sillä opasteiden käsittely vaatii vähintään yhden nosturiauton.
– Hyvissä olosuhteissa liikennemerkki voi kestää käyttöä jopa yli kolmekymmentä vuotta, Honkasalo kertoo.
Osa merkeistä vaihdetaan nytkin normaalina kunnossapidollisena työnä. Tällä kertaa kuitenkin kaikki merkit menevät vaihtoon, koska kaikkiin merkkeihin tuli muutoksia – osin muutokset ovat hyvin pieniä, kuten reunanauhan leveyden muutos muutamalla millimetrillä.
Lisäksi päivitetty laki toi mukanaan aivan uusia liikennemerkkejä.