Olympiakylään historiasta kertova infotaulu

Vuonna 1952 Helsingin olympialaisten urheilijoiden majoituspaikkana käytetyt talot saavat Käpylässä infokyltin. Talot ovat edelleen myös ulkomaisten turistien yksi suosituista käyntikohteista. Sanna Jompero

Sanna Jompero-Lahokoski

Käpylän vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisissa urheilijoiden käyttämät olympiakisakylien talot saanevat jo ensi vuoden aikana infotaulun, joka muistuttaa talojen historiasta.

Kaupunginhallitus käsitteli valtuutettu Mika Raatikaisen (ps.) ja 15 muuta valtuutetun allekirjoittamaa aloitetta, jossa toivottiin selvitettäväksi, voisiko kaupunki pystyttää infotaulun olympiakisakylien kunniaksi Koskelantien ja Mäkelänkadun läheisyyteen. Kahden olympiakylän olemassaolo on aloitteen mukaan jäänyt liian vähälle huomiolle. Aloitetta pidettiin kannatettavana.

Kaupunginhallitus toteaa, että Olympiakylän opastaulu voidaan toteuttaa yhteistyössä kaupunkiympäristötoimialan, kaupunginmuseon ja mahdollisten muiden tahojen kanssa määrärahojen puitteissa.

– Taulun pystytys tapahtunee vuoden 2021 aikana. Opastaulun paikka määritellään yhteistyössä kaupunginmuseon ja kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Käpylä-Seuran kanssa, todetaan lausunnossa.

Opastaulun pystyttämistä puoltaa olympiakisakylien merkitys paikallisesti ja valtakunnallisesti. Aluetta pidetään kulttuurihistoriallisesti arvostettuna ja merkittävänä alueena..

Opastaulu tuo kaupungin mukaan lisäinformaatiota olympiakylän taloista ja juhlistaa tänä vuonna sata vuotta täyttävää Käpylän kaupunginosaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut