Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä EU:n elpymispaketista keräsi vuorokaudessa yli 20 000 allekirjoitusta.
Perussuomalainen Nuoriso ry tiedottaa, että sen eilen keskiviikkona aloittama kansalaisaloite on myös herättänyt laajaa keskustelua eri sosiaalisen median alustoissa.
– Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva koronatukipaketti on merkittävimpiä päätöksiä tällä hallituskaudella. Kansalaisilla tulee olla oikeus vaikuttaa siihen, sillä se tulee uudelleenmäärittämään EU:ta velkaunioniksi, jollaiseen suomalaiset eivät ole koskaan äänestäneet menevänsä, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom tiedotteessa.
Hänen mukaansa viime eduskuntavaaleissa ei ollut tietoa siitä, että näin massiivista pakettia tultaisiin esittämään eduskunnalle.