Käpyläläinen Ata Hautamäki oli 6 vuotta sitten varma, että kuolee pian – nyt dekkarikirjailija kirjoittaa kahdeksatta romaaniaan ja uskoo sen olevan viimeinen

Kahdeksatta dekkariaan kirjoittava Ata Hautamäki rakastaa Käpylää. Moni murhamysteeri on sijoittunut juuri Hautamäen kotikaupunginosaan. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Käpyläläinen Ata Hautamäki, 76, oli kuusi vuotta sitten varma siitä, että hän kuolee kohta. Myös Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2014 ennakoitiin kirjailijan lähenevää kuolemaa.

Toisin kävi. Vaikka syöpäkasvaimet ovat mellastaneet ohutsuolen lisäksi muun muassa haimassa, maksassa ja munasarjoissa, Hautamäki on selvittänyt tiensä aina elämän puolelle.

– Viimeiset syöpäleikkaukset on nyt tehty, nyt vain odotellaan, Hautamäki kertoo.

– Leikkaukset eivät enää syöpään tehoa.

Kuolema on ollut Hautamäen elämässä tanakasti mukana myös kirjankansien välissä.

Hänen kynästään on vuosien varrella lähtenyt muun muassa seitsemän dekkaria, joissa selvitellään rikollisen motiiveja Käpylässä.

Kahdeksas dekkarini on samalla viimeinen.

Ja aina tulee ruumiita.

Hautamäki on varma siitä, että dekkareiden suosion salaisuus kätkeytyy ihmisten ajatuksiin.

– Suomalaiset yksinkertaisesti haluavat lukea kuolemasta. Olen melko varma siitä, että sillä tavoin me kaikki käsittelemme alitajuisesti kuoleman kohtaamista, Hautamäki pohtii.

– Sitä paitsi dekkareiden lukijat haluavat aina selvittää kaksi asiaa: miksi joku surmasi ihmisen ja kuka on murhaaja.

Varsinaisen työuransa Hautamäki on tehnyt sosiaalityöntekijänä. Ammatti näytti vuosikymmenten mittaan ihmismielestä kaikkein synkimpiä puoliaan.

Raaimmista tapauksista ei kuitenkaan ole siirtynyt materiaalia kirjankansien väliin.

– En koskaan kirjoita esimerkiksi avuttomiin lapsiin ja vanhuksiin kohdistuvasta väkivallasta, se on niin hirvittävää, etten yksinkertaisesti pysty kertomaan siitä.

– En ymmärrä myöskään kirjailijoita, joiden kirjoissa kuvaillaan oikeasti tapahtuneita murhia. Minun kirjoissani kaikki on mielikuvituksen tuotetta.

Valmistellessaan uutta kirjaansa Hautamäki tekee aina perusteellista taustatyötä. Kaikkia teoksiaan varten hän perehtyy arkistoihin, lukee kirjallisuutta ja keskustelee paikallisten asukkaiden kanssa.

Hän on ollut pidetty vieras myös esimerkiksi kirjapiirien keskustelutilaisuuksissa.

Valoa luo Hautamäen päiviin myös nelivuotias lapsenlapsi Eino, jota mummo odottaa kylään innolla.

Uusi kirjakin on jo kehitteillä.

– Aiheena on ikääntynyt tuomari, jota koronatilanne raivostuttaa, sillä hän joutuu kerrankin toimimaan määräysten mukaan. Kuvioihin tulee myös vankilasta vapautuva mies, Hautamäki paljastaa.

– Tämä on kahdeksas dekkarini. Ja samalla viimeinen.

Kuka?

Ata Hautamäki

Käpylässä asuva kirjailija.

Julkaissut vuodesta 2005 lähtien useita dekkareita ja rikosromaaneita. Kustantajana pääosin Myllylahti.

Kirjoittaa parhaillaan kahdeksatta dekkariaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.