Korona: Nuorten työttömyys tuplaantui Helsingissä.
Vanhemmat soittavat yhä useammin töitä etsivän lapsensa puolesta. Ilmiö on huomattu muun muassa työ- ja opintoneuvontaa alle 30-vuotiaille tarjoavassa Ohjaamossa.
– Syynä on ehkä se, että nuori ei ole saanut aikaiseksi tai uskaltanut ottaa yhteyttä. Vanhemmat ovat huolissaan nuoresta ja kyselevät, miten tästä eteenpäin. Kaikki eivät tiedä, mistä aloittaa. Vanhempi kartoittaa mahdollisuuksia, kertoo Ohjaamon projektipäällikkö Sirkku Reponen.
Koronan aiheuttama nuorisotyöttömyyden voimakas kasvu jatkuu Helsingissä.
Alle 30-vuotiaita työttömiä on pääkaupungissa nyt kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
Huolestuttava tilanne ei näy kuitenkaan Ohjaamossa lisääntyneinä yhteydenottoina. Määrä on ollut jopa pienempi kuin ennen koronaa.
Ohjaamon työntekijöiden mukaan moni nuori luulee,että palvelu on ollut koronan vuoksi suljettuna.
Moni lähtee 15 minuutin tai puolen tunnin avun jälkeen tyytyväisenä.
– Nuoret ajattelivat, että kun meillä meni kasvokkain annettava neuvonta hetkeksi kiinni, niin kaikki palvelut olisivat suljettuina. Tällä hetkellä Ohjaamo on avoinna viitenä päivänä viikossa ja palvelua saa myös verkossa. Vaikka potentiaalisia asiakkaita on paljon, mietimme koko ajan kuinka tavoittaisimme heidät paremmin, sanoo palvelupäällikkö Martti Poteri Helsingin kaupungilta.
Nuorten päällimmäisin huoli liittyy Ohjaamon mukaan oman talouden järjestelyyn. Työ- tai opiskelupaikasta kysytään neuvoja vasta sen jälkeen.
– Nuorelta on saattanut mennä työpaikka alta tai hänet on lomautettu. Keskustelemme siitä, miten toimitaan, jos ei ole taloudellisia resursseja ja on ongelmia esimerkiksi vuokranmaksussa. Sosiaalipuoli on näissä asioissa mukana. Toimeentuloon ja asuntoon liittyvien asioiden määrä on kasvanut, Sirkku Reponen kertoo.
Ohjaamo järjesti viime vuonna noin 16 700 tapaamista nuorten kanssa. Suurin osa neuvonnasta tapahtuu nimettömästi. Ohjaamolla ei ole tietoa, kuinka moni nuori saa nimettömien tapaamisten jälkeen työ- tai opiskelupaikan.
– Moni lähtee 15 minuutin tai puolen tunnin avun jälkeen tyytyväisenä, sanoo Martti Poteri.
Muutama tuhat nuorta sai viime vuonna myös pidempikestoista apua.
– Tästä asiakasmäärästä parhaimmillaan yli 60 prosenttia sai työ- tai opiskelupaikan. Se on hyvä luku. Parasta mihin pystymme.
Millainen luottamus nuorilla on tällä hetkellä työnsaannista?
– Juuri nyt valmistuneilla on hurjin tilanne. He miettivät, jatkavatko opintoja. Tilanne on helpompi heillä, joilla opinnot ovat vielä kesken. Korona saattaa olla selätetty valmistumisen jälkeen, Ohjaamon Sirkku Reponen kertoo.
Valmistuminen ei kuitenkaan takaa työpaikkaa, muistuttaa palvelualojen ammattiliitto Pamin nuorisosihteeri Marjut Pihonen-Randla.
– Lomautetut täytyy ensin kutsua töihin ja esimerkiksi H&M osa-aikaisti kaikki työntekijänsä. Mikäli nuori pääsee työpaikkaan kiinni, on työsuhde luultavasti tällä hetkellä osa-aikainen.
Työttömyys on iskenyt erityisesti palvelualoilla, kuten ravintoloissa työskenteleviin.
Loppuvuodesta on odotettavissa, että lomautukset ja irtisanomiset iskevät kovemmin myös teollisuuteen.
Tästä syntyy kierre, kun ihmisillä on käytettävissä vähemmän rahaa palveluihin.
– Olemme uudenlaisessa tilanteessa, jossa osa toimialoista menestyy vielä hyvin, kun toisaalta osa kärsinyt ja kärsii edelleen pahoin. Töiden hakeminen on henkisesti kuormittavaa ja torjumisia täynnä. Usein työnhakija saattaa hakea kymmeniä työpaikkoja samanaikaisesti ja sähköpostilaatikon tulviessa vastauksia ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”, voi työuran alussa olevaa nuorta lannistaa, sanoo Pihonen-Randla.
Töitä hakevalla nuorella voi olla Pihonen-Randlan mukaan sellaista asiantuntemusta, jota ei varttuneemmilla ole.
–Työ muuttuu ja siinä muutoksessa eri-ikäiset työntekijät erilaisista taustoista on rikkaus. Työnhaussa usein toivotaan työkokemusta, mutta sitä harvempi nuori tänä kesänä sai, joten toivottavasti rekrytoijat tämän ymmärtävät ja antavat nuorille mahdollisuuden näyttää kykynsä.