Helsingin poliisin poliisiauto törmäsi kerrostalon seinään Helsingin Jakomäessä sunnuntaiaamuna.
Poliisiauto ajoi takaa pakenevaa autoa, kun karkuri pysähtyi Kankaretie 11:n pihaan, hylkäsi ajoneuvonsa ja jatkoi pakoaan jalan. Myös poliisipartio pysäytti maija-mallisen autonsa ja poliisit jatkoivat takaa-ajoa jalkaisin.
Poliisiauto jäi parkkiin mäkeen, mistä se lähti kuljettajan poistuttua valumaan perä edellä rinnettä alaspäin. Auto pysähtyi törmättyään kerrostalon seinään.
Partioauto sattui törmäämään kohtaan, jossa ei ollut kellarin ja asuntojen ikkunoita vaan tiiliseinää.
Silmämääräisesti tarkasteltuna seinä ei kärsinyt vahinkoa. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa maijasta, vaan ajoneuvon takaovet vaurioituivat ja takaikkunat rikkoutuivat.
Poliisiautossa ei ollut törmäyshetkellä ketään eikä tapauksesta poliisin tietojen mukaan aiheutunut konkreettista vaaraa ulkopuolisille.
Maijaa kuljettanutta konstaapelia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Koska epäilty on Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa, tapausta tutkii Itä-Uudenmaan poliisi.
Poliisia karkuun ajaneen henkilön toimintaa tutkii omana juttunaan Helsingin poliisi.